Näin valmistat kurkkuhilloa – upea ja raikas lisuke
Kuva: satokausi.fi
Satokausikalenteri jakoi raikkaan kurkkuhilloreseptin.
Kurkku kuuluu suomalaisten suosikkeihin – syömme sitä vuodessa noin 12 kiloa henkeä kohden, mikä vastaa noin 35 kurkkua per henkilö. Kotimaista kurkkua on helposti saatavilla ympäri vuoden, sillä sitä kasvatetaan kasvihuoneissa.
Huikea 93 prosentin kotimaisuusaste kertoo kurkun vahvasta asemasta suomalaisissa keittiöissä. Sen monikäyttöisyys tekee siitä yhtä aikaa trendikkään uutuuden ja ajattoman klassikon.

Kurkkuhillo
6 dl valmista hilloa
Valmistusaika: 30 min + 2 h (jäähtymisaika)
Ainekset
- 3 (n. 900 g) kurkkua
- 500 g hillosokeria
- 1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
- 1,5 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 pnt tuoretta minttua, hienonnettuna
Valmistusohje
- Pilko kurkut pieniksi kuutioiksi siemenineen.
- Laita kurkkukuutiot, sitruunamehu, sitruunankuori ja inkivääri kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes kurkut lämpenevät ja alkavat hieman pehmentyä.
- Sekoita joukkoon hillosokeri. Kiehauta seos ja anna hillon kiehua miedolla lämmöllä noin 8 minuuttia.
- Ota kattila hetkeksi pois liedeltä, hienonna kurkkuja kevyesti sauvasekoittimella ja jatka kypsentämistä vielä noin 10 minuuttia, kunnes kurkut ovat täysin pehmenneet ja hillo alkaa saostua.
- Anna hillon jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
- Lisää vaniljasokeri ja hienonnettu minttu.
- Siirrä hillo puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa. Hillo säilyy hyvänä noin viikon.
Resepti: satokausi.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruistaikinan sisään kätkeytyy mehevä mustikkatäyte – kokeile tätä vanhaa reseptiä
- Näin paistat mehevät vappumunkit ilman, että koko koti haisee rasvalta
- 3 superhelppoa simadrinkkiä – näitä tekee mieli heti toinen lasillinen
- Valion uutuus kerää hurjaa suosiota – moni yhdistää sen nyt vappumunkkeihin
- Käytä jatkossa tätä suolaa – parempi vaihtoehto tavalliselle
- Herkullisin kasvismakaronilaatikko, jota olet maistanut – kastikkeessa piilee sen salaisuus
- Ei mitään tarjottavaa? – Tee helppo kakku, jonka valmistukseen menee vain 10 minuuttia
- Leikkaa perunat siivuiksi ja upota ne kastikkeeseen – herkku kerää ylistystä
- Hammaslääkäri ei laittaisi näitä karkkeja suuhunsa – Kaikista pahimpia reikien aiheuttajia
- Tee itse täydellisen rapeat ranskalaiset – Yllättävä konsti takaa onnistumisen
- Tuttu mauste karkottaa muurahaiset tehokkaasti – turvallinen myös lapsi- ja lemmikkikodissa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Viipaloi lenkit vuokaan ja kaada kastike päälle – syntyy uskomattoman herkullinen arkiruoka
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Voiko pullan leipominen olla helpompaa? Kokeile tätä peltipullaa
- Mummon simaresepti ei petä koskaan – tee vapun klassikko itse
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta
- Lisää tätä ruokavalioosi – ruotsalaistutkimus löysi hyödyn punkkeja vastaan