Näin säästät ruokakuluissa
Internet pursuaa erilaisia säästövinkkejä siitä, kuinka kartuttaa säästöjä nykyisen kulutusjuhlan keskellä. Monessa voi säästää, mutta ruoka on siten erilainen säästökohde, että se on niin sanotusti pakollinen paha, ei mikään turhake, jonka voi karsia budjetistaan tarpeen tullen. Ruokaa kulutetaan joka päivä ja tämän vuoksi siihen keskittyviin kuluihin tulisi kohdistaa erityistä huomiota.
Perinteisen aletarjousten perässä juoksemisen lisäksi on lukuisia eri tapoja, jolla tehdä selvää säästöä, ilman että joutuisit laittamaan aikaa tai panostustasi tarjousjahtiin sen kummemmin. Omalla ruokatottumusten tarkastelulla voi jo saada huomattavaa säästöä aikaan. Ja kiitos internetin, markettien viikkotarjousten kylkeen on mahdollista saada netistä lisäetuja, joilla nostaa säästösummaa entisestään välttäen samalla konkreettisen kaupoissa pyörimisen.
Valmistustavoilla säästöjä
Paras tapa valmistaa ruokaa on tehdä sitä kerralla suurempi määrä ja jakaa se useammalle päivälle. Toinen mahdollinen tapa on kutsua naapurit tai ystävät koolle, nauttia ateria yhdessä ja vuoroin jakaa kokkausvuoroja. Voit myös valmistaa suuremman määrän erilaisia aterioita kerralla ja pakastaa niitä kerta-annoksiin perhekoon mukaan.
Kaksi jälkimmäistä säästötapaa soveltuvat täydellisesti etenkin pienemmille ruokakunnille ja yksinasuville. Yhteisöllisyys ja ajan säästö tulevat ikään kuin kaupanpäällisinä rahallisen säästön lisäksi.
On myös hyvä käydä läpi omia, ehkä pinttyneitäkin, ruoanvalmistustapoja. Einekset ja jopa puolivalmisteet on hyvä rajata minimiin ja keskittyä enemmän luonnon antimiin. Ei kuitenkaan tarvitse olla varsinainen viherpeukalo tai metsänkävijä säästääksesi luonnollisissa raaka-aineissa.
Myytäviä, kunkin kauden edullisia raaka-aineita, voi seurata sovelluksista tai netissä julkaistavista kausikalentereista. Voit myös itse pitää kirjaa, mitä raaka-aineita on kulloinkin tarjolla tarjoushintaan, jotta myös ulkomaiset kausituotteet (jotka ovat usein eri vuoden kierrossa kuin kotimaiset) löytävät koriisi edullisena ajankohtana. Näin takaat, että edullisen hinnan lisäksi saat mahdollisimman paljon tuoreita raaka-aineita ruokavalioosi.
Ruoan kasvatuksen sekä esimerkiksi marjastuksen suosion kasvusta huolimatta armoton totuus kuitenkin on se, että Suomessa edes puolittainen omavaraisuus ruoan suhteen on pienen marginaalin käsissä. Modernin matin ja mirkun keräilykentät löytyvät lähikauppojen ja jättimarkettien osastoilta.
Ei kokkailua ilman shoppailua
Kulujen kannalta ei ole yhdentekevää, miten ostostelu tapahtuu. Mitä useammin astelet kauppaan sisään, sitä varmemmin kassalle päätyy tuotteita, joita et todellisuudessa tarvitse lainkaan. Harvenna siis ostokerrat minimiin! Viikon ostosten tekeminen kerralla voi tuntua alkuun haastavalta, mutta kun vauhtiin pääsee, se palkitsee varmasti.
Opit nopeasti valitsemaan tuotteita, jotka ovat suuremmissa pakkauksissa. Suomessa laki takaa, että yksikköhinnat ovat saatavilla ja näet oitis, millaista säästöä suuremmalla pakkauskoolla saa aikaan. Pakkausten säilöntätavalla on myös merkitystä.
Kuiva-aineet sekä säilykkeet ovat erinomainen apu säästäjän kannalta, sillä kuivatuissa ruokatuotteissa ravintosisällöt ovat usein yllättävänkin korkeat, mutta siitä huolimatta ne ovat edullisia kilohinnaltaan. Pitkä säilyvyys ehkäisee myös ruokahävikkiä, joten säästöä kertyy parhaimmillaan kaksin verroin tuoretavaraan nähden. Jos kuitenkin näyttää, että et saa tuotteita käytettyä, internetistä löytyy ryhmiä, joissa ruokatarvikkeita voi tarjota ja kierrättää.
Nettiostosten tekemiseen lisäbonusta alekoodeilla
Internet on mullistanut ruoanhankinnan tavat ja tottumukset, ja viimeistään korona-aikaan miltei jokainen pääsi kokeilemaan, kuinka päivittäistavaroiden shoppailu netistä onnistuu. Netin selkeä etu on se, että ostaja voi huoletta hankkia suurempia eriä kerralla ja säästää näin selvää rahaa, ilman markettien luomia kuluttaja-ansoja.
Nettisivuilla ei soi rentouttava, mielialaa ylentävä musiikki, eikä maidon ostajan tarvitse vaellella marketin viimeisimmälle seinälle herkullisten hedelmäkasojen tai kutkuttavien karamellihyllyjen välistä. Mikä parasta, jos ruokaostosten tekeminen saa vatsan kurnimaan, voit kipaista kaapista välipalan samalla kun klikkailet ruokatuotteita virtuaalikoriisi. Loppusumman näet reaaliaikaisesti pitkin ostostapahtumaa ja kauppalistasi tallentuu seuraavaa kertaa varten, jolloin budjettien laatiminen ja niissä pysyminen helpottuu huomattavasti.
Alekoodit penniä venyttämässä
Ruoan säästäjälle on netissä tarjolla etuja, joihin marketeissa ostoksiaan tekevä ei pääse käsiksi ollenkaan. Etukoodeja ja tarjouksia tarjoavat sivustot kuten BonusPanda.com ovat nykyisin kunnostautuneet myös ruokamarkkinoiden saralla. Voit löytää loistavia prosenttietuja ja aletuotteita erilaisille ruokasivustoille, jotka on toteutettu yhteistyössä perinteisten markettien kanssa. Tällaisia ruokasäästöjä tarjoavia etuja löydät esimerkiksi Bonuspanda.com -nettisivuilta.
Tuotealennusten lisäksi ruokatuotteisiin keskittyviltä alesivuilta voi löytyä tarjouksia esimerkiksi toimitusmaksujen hyvitykseen. Eli voit saada tekemäsi ruokaostokset kotiovelle täysin veloituksetta! Mikä parasta alesivuilta löytyy linkkejä laajemmin, urheilijoiden ravintolisiin keskittyvistä kaupoista perheen karvaisemmille kavereille tarjoaviin nettiruokakauppoihin. Voit siis parhaimmillaan tehdä monipuoliset ostoksesi useampia alekoodeja hyödyntäen, yhdeltä istumalta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähes joka kolmas suomalainen tekee tämän virheen pyykätessä – siksi vaatteet alkavat haista entistä pahemmalta
- Säilytä sipulit tällä tavalla, niin ne pysyvät tuoreina pidempään
- Kyllästyitkö tavalliseen kaurapuuroon? Tämä raikas yhdistelmä yllätti täysin
- Tämä retroherkku villitsi vuosikymmenestä toiseen – muistatko vielä maun?
- Upean värinen ja vielä paremman makuinen annos – raastettu feta tekee siitä täydellisen
- Syötkö usein leikkeleitä? Riittää, että tarkistat tämän tiedon pakkauksesta
- Ruisleipä puhuttaa nyt – tutkijoiden odottamaton löytö yllätti
- Turvotus kuriin kolmessa päivässä – kokeile tätä helppoa juomaa
- Näitä kannattaa tehdä kerralla iso satsi – täydellinen välipala kiireeseen
- Perinteinen jää kakkoseksi: mokkapalakääretortun täyte hurmaa kaikki
- Pullataikina pilataan usein tällä yleisellä virheellä – tekee pullista kovia
- Muistatko tämän kotitaloustuntien klassikon? Näin teet siitä vielä herkullisemman
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Miksi tämä perinneresepti katosi vuosien varrella suomalaisten keittiöistä?
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut