Näin puhdistat ärsyttäviä tahroja vaatteista ja tekstiileistä – 6 vinkkiä, jotka on hyvä tietää
Ärsyttävät ja ikävät tahrat on mahdollista poistaa, mikäli tietää, kuinka toimia.
Kaikki tahrat eivät tahdo lähteä pelkästään pesussa, vaan vaativat ensiapua jo ennen pesukoneeseen laittamista. Mitä nopeammin poistat tahran, sitä todennäköisemmin saat sen poistettua.
Kokosimme parhaat vinkkimme yleisimpiin tahranaiheuttajiin vaatteissa sekä erilaisissa tekstiileissä. Kaikkia tahroja ei kannata lähteä summamutikassa hinkkaamaan. Kannattaa selvittää ensin, mikä tapa tehoaa tahraan.
Tässä vinkkejä tahranpoistoon:
Punaviini
Painele tahraa ensin kylmällä vedellä kastellulla sienellä. Laita vaate tai kangas tämän jälkeen kylmään veteen likoamaan noin puolen tunnin ajaksi. Esipese tahra tämän jälkeen tahranpoistoaineella ja laita pesukoneeseen, mikäli kangas on konepesun kestävää materiaalia.
Suklaa
Suklaata voi koittaa ensiavuksi raaputtaa pois esimerkiksi pienellä lusikalla. Kun mahdollista, laita tahraantunut kangas likoamaan kylmään veteen. Käsittele tämän jälkeen tahrakohta tahranpoistoaineella. Pese lopuksi kangas sille sopivimmalla lämpötilalla, mutta kuitenkin niin lämpimässä kuin vain suinkin mahdollista.
Voi
Käytä voitahraan mahdollisimman pikaisesti tahranpoistoainetta ja pese kangas tämän jälkeen mahdollisimman lämpimällä vedellä.
Virvoitusjuoma
Painele tahraa kylmällä vedellä kastellulla sienellä ja liota tämän jälkeen puolen tunnin ajan viileässä vedessä. Pese tämän jälkeen pesukoneessa, mikäli kangas kestää konepesun ja lisää klooria.
Kynsilakka
Kynsilakka voi olla mahdotonta poistaa, mutta aina kannattaa yrittää. Mitä nopeammin pääsee tahraa puhdistamaan, sen suuremmalla todennäköisyydellä se irtoaa. Tahraa voi koittaa poistaa varovasti kynsilakanpoistoaineella. Tekstiilin alle kannattaa laittaa paperi, jotta kynsilakanpoistoaine ei imeydy muualle tekstiiliin tai esimerkiksi pöytään. Levitä tahralle kynsilakanpoistoainetta ja painele talouspaperilla. Toista tarvittaessa useamman kerran. Lopuksi huuhtele ja pese tekstiili sen pesuohjeen mukaisesti.
Ketsuppi
Poista ensin ylimääräinen ketsuppi veitsellä tai lusikalla, kuitenkin varovasti, että se ei leviä enempää kankaaseen. Mikäli kangas on konepesunkestävä, kannattaa se laittaa koneeseen mahdollisimman nopeasti. Jos konepesu ei ole mahdollinen, kangas kannattaa laittaa viileään veteen likoamaan.
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Kuori klementiinit ja kaada päälle taikinaa – lopputulos ihastuttaa
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus
- Levitä jauheliha leivinpaperille ja lisää päälle täytteet – sitten vain rullalle ja leikkaa kiekoiksi