Näin kasvatat sitruunapuun kotonasi – hyvällä tuurilla voit saada oman sadon

Kokeile istuttaa sitruunan siemen ja kasvattaa siitä kaunis huonekasvi!
Sitruunaa on todella terveellinen hedelmä, joka sisältää muun muassa suuria määriä C-vitamiinia. Siksi olisikin hyvä syödä sitruunaa ainakin muutaman kerran viikossa, esimerkiksi vesilasillisen kera.
Mutta kuinka voisit kasvattaa sitruunapuun kotonasi? Kokosimme ohjeet, joiden myötä voit kokeilla hauskaa harrastusta kotona.
Tarvitset:
- 1 sitruunan
- Ravinnerikasta multaa
- Saviruukun, jonka pohjassa on reikä
- Muovikelmua
- Valoisan kasvupaikan

Näin aloitat istutuksen:
1. Laita multaa ruukuun ja lisää hieman vettä jotta multa tiivistyy sopivasti. Älä kuitenkaan painele multaa, sillä sen tulisi olla kuohkeaa. Jätä reunoille noin 3 cm tilaa.
2. Käytä sitruuna ja säästä parhaassa kunnossa olevat siemenet. Paina multaan pieni reikä ja pistä siemen reiän pohjalle. (Suosittelen istuttamaan ainakin 3 kappaletta siemeniä, jotta itäminen tapahtuu todennäköisemmin.)
3. Peitä siemenet mullalla ja kastele. Kaikki mullat käyvät, mutta suosittelen kysymään kukkakaupasta tai puutarhaliikkeen henkilökunnalta optimaalista multaseosta. Muista myös sitruunapuille tarkoitettu lannoite.
4. Peitä ruukku kelmulla, jotta kosteus pysyy sen sisällä. Aseta ruukku lämpimälle ja aurinkoiselle paikalle.
5. Älä kastele liikaa, sillä siemenen saattaa mädäntyä. Odota noin 1-2 viikkoa ja siemenen tulisi itää. Ota kelmu pois.
6. Laita sitruunapuu paikkaan, johon tulee suoraa auringonvaloa. Musita että puu tarvitsee 8 tuntia valoa päivässä ja mullan tulisi pysyä kosteana.
Näin pidät huolen puusta:
Kastele sitruunapuuta säännöllisesti, mutta pidä huoli että ylimääräinen vesi kulkeutuu ruukun pohjan kautta kastelulautaselle.
Puu tarvitsee valoa, joten sen tulisi olla aurinkoisella paikalla 8 tuntia päivässä. (Talvisin tarvitset kasvilampun).
Lannoita keväisin kerran kahdessa viikossa ja talvisin kerran kuukaudessa. Puuta voi pitää kesäisin parvekkeella tai pihalla.
En osaa sanoa, voiko kotona istutetusta sitruunapuusta saada kovin runsasta satoa, mutta sitruunapuu on itsessään todella kaunis ja hieman eksoottinen sisustuselementti.
Jaa vinkki Facebookissa, jos tunnet ystäviä jotka ovat viherpeukaloita!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen