Hiljattain kaatunut yhteiskuntasopimus on saanut päättäjät pohtimaan miten suomalaista työelämää voisi tehostaa. Työajan pidentäminen on ollut yksi esiin nostetuista keinoista – ja joku on huomannut myös että työaikaa voisi pidentää muualtakin kuin alku- ja loppupäästä: Kahvitauot voitaisiin nimittäin poistaa.

Mitä jos kahvitauot poistettaisiin työelämästä? Taloussanomat pohti tätä kysymystä ja kysyi asiasta muutamalta asiantuntijalta. Seuraavat pointit nousivat esiin:

 

Kahvitaukojen tärkeys vaihtelee

Työaikalainsäädännössä ei ole määritelty kahvitaukoja, vaan ne on määritelty työehtosopimuksissa tai työpaikkakohtaisesti. Esimerkiksi kuljetusalalla ja rakennustyömailla tauot ovat tärkeitä työntekijöiden virkeyden kannalta – taukojen väliinjättäminen ja vireystilan lasku voi johtaa jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin.

Toimistotyössä kahvitaukojen ja varsinaisen työnteon raja voi olla hämärä, jolloin erillisiä kahvitaukojakaan ei välttämättä tarvita.

 

 

Epämuodollisuudet lisäävät luovuutta

Eräät Taloussanomien haastattelemat asiantuntijat ovat sitä mieltä että kahvitaukojen kaltaisia breikkejä tulisi jopa lisätä luovilla aloilla, koska ne parantavat vireystilaa ja lisäävät yllättävien innovaatioiden keksimisen mahdollisuutta.

Riittävä tauotus pelaa yrityksen pussiin myös muulla tavoin: Esimerkiksi asiakaspalvelussa olevat työntekijät jaksavat ehkä paremmin hymyillä ja olla avuliaita asiakkaita kohtaan kun saavat itsekin huilata hetken kahvikupin ääressä.

 

Mitä sinä olet mieltä kahvitauoista – voisitko luopua omasta kahvitauostasi paremman tuottavuuden nimissä?

 

 

Katso myös:

Lisää kahviasiaa

 

 

Lähde: Taloussanomat

Kuva: cyclonebill