Internetin syövereistä tuli vastaan @jotainmaukasta Instagram-tiliä pitävän Mari Moilasen resepti sipsimunakkaasta. Ensin ajatus kuulosti suorastaan hurjalta – sipsit ja munakas samassa pannussa? Mutta mitä pidempään ideaa pyörittelin, sitä nopeammin tajusin tehneeni periaatteessa jotain hyvin samankaltaista aiemminkin.

Espanjalainen perunatortilla pohjautuu yksinkertaisiin raaka-aineisiin: perunaan, kananmunaan ja oliiviöljyyn. Sipsit ovat tavallaan valmiiksi kypsennettyä, joten näin saat valmiin ruoan nopeammin pöytään.

Sipsimunakas

Ainesosat

  • 6 munaa
  • 4–5 dl sipsejä
  • oliiviöljyä paistamiseen

Tarjoiluun:

  • tomaattisalsaa
  • silputtua ruohosipulia

Ohje

Vaihe 1. Riko munat kulhoon ja sekoita rakenne rikki haarukalla.

Vaihe 2. Lisää joukkoon sipsit ja kääntele kevyesti. Älä murskaa sipsejä, ja vältä turhaa odottelua, jotta ne eivät ehdi vettyä liikaa.

Vaihe 3. Kuumenna pannulla oliiviöljy keskilämmölle. Kaada sipsi-munaseos pannulle ja paista rauhassa, kunnes munakas on hyytynyt reunoilta ja pohja saanut kauniin värin.

Vaihe 4. Liu’uta munakas varovasti lautaselle ja kumoa se takaisin pannulle paistumaan toiselta puolelta. Paista vielä hetki.

Tarjoile munakas tomaattisalsan ja reilun ruohosipulisilpun kanssa. Se sopii aamiaiselle, brunssille tai pieniksi paloiksi leikattuna tapaspöytään.

Jaa resepti myös kaverille!

Resepti: IG/jotainmaukasta

Lue myös: