Lihaton ruokavalio ei ole pelkästään nykyajan villitys – Lihan korvikkeita valmistettiin jo tuhansia vuosia sitten
Viime vuosina lihattoman ruokavalion noudattajat ovat saaneet lukuisia uusia tuotteita
Moni voisi kuvitella, että trendi lihattomasta ruokavaliosta olisi uusi ilmiö. Näin ei kuitenkaan ole sillä ensimmäisiä merkkejä esimerkiksi seitanista on saatu jo 2500 vuoden takaisesta Kiinasta.
Seitan on vehnägluteiinista valmistettua proteiinia, jota ihmiset ovat siis syöneet jo vuosi tuhansia. Myös tofusta löytyy merkkejä Kiinasta yli tuhannen vuoden takaa. Siitä eteenpäin Aasiassa on ollut paljon lihaa korvaavia tuotteita.
Euroopassa lihaa alettiin jättää pois paaston aikana jo keskiajalla. Siihen aikaan toki vain varakkailla ihmisillä oli mahdollisuus syödä lihaa useasti. Lähi-idässä on taas vuosi tuhansien ajan nautittu jo kikherneistä valmistetusta falafellista.
Monesti historiassa syy lihan pois jättämiselle on löytynyt uskonnosta, ja aatteellinen lihan pois jättäminen on lisääntynyt enemmänkin vasta 1960-luvun hippiliikkeen jäljiltä. Ensimmäinen soijaburgeri julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1937.
Jaa uutinen kavereillesi!
Lähde: T&T / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- Laiskan kokin kaalikääryle tehdään kakkuvuokaan – säästyt kokonaan käärimiseltä
- Tee ranskalaisista kunnon mättöannos – päälle makkaraa, cheddaria ja jalapeñoa
- Omenahillo saa näissä sarvissa vähän erikoisemman makuparin
- Jessen erikoisempi lasagne tehdään nuudeleista – juustossa ei säästellä
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin