Laita uuniin kaksi puolikasta sitruunaa – saat kokea mieluisan yllätyksen seuraavana aamuna
Halkaise sitruuna ja laita molemmat puolet uuniin. Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta se ratkaisee ärsyttävän ongelman.
Voit lukea alapuolelta miksi näin tulisi tehdä, paljastamme sen verran että niksi liittyy banaanikärpäsiin. Banaanikärpäset ovat todellinen riesa keittiössä. Aluksi ilmassa lentää vain yksi kärpänen, mutta muutaman päivän päästä niitä onkin kamala parvi. Kesä on banaanikärpästen kulta-aikaa, sillä ne pitävät lämpimistä ja kosteista olosuhteista. Banaanikärpäset saavat keittiön tuntumaan ja näyttämää likaiselta. Voit olla kuitenkin huoleti, sillä tämä niksi antaa banaanikärpäsille kyytiä!
Tarvitset tähän niksiin vain sitruunan ja uunin.
Aloita halkaisemalla sitruuna kahteen yhtä suureen osaan.
Laita sitruunapalat tämän jälkeen uuniin, joka on pois päältä:
Seuraava vaihe? Jätä uunin kansi auki ja mene nukkumaan.
Seuraavana aamuna tulet huomaamaan kuinka kaikki banaanikärpäset ovat kerääntyneet uunin sisälle.
Laita tämän jälkeen uunin kansi kiinni ja pistä se päälle muutamaksi minuutiksi.
Anna uunin jäähtyä, ota sitruunapalat pois ja puhdista uunin pohja.
Sinun kotisi tulee tuoksumaan hyvältä – ja banaanikärpäset ovat poissa!
Kätevää!
En ole ennen kuullut tällaisesta niksistä, entä oletko sinä?
Jaa vinkki Facebookissa ja auta ystäviäsi ratkaisemaan ärsyttävä ongelma!
LUE MYÖS:
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Viipaloi kukkakaali pellille, sivele päälle pestoa ja lisää jauhelihaa – tulee mielettömän hyvää
- Olin jo tyystin unohtanut tämän arkiruoan – oli aikoinaan lasten lempiruokaa
- Tuulomaan torttu valmistuu mikrossa 5 minuutissa – tässäpä nopea herkku kahvipöytään
- Nämä uuniin fetan seuraksi – 15 minuutissa ravintolatason herkku
- Nämä munakkaat piristävät – naurut on taattu aamupalapöydässä
- Amandan rapeat sushiburritot saivat seuraajat kyselemään reseptiä – nyt se on vihdoin julki
- Riisipuuron ja ranskalaisen jälkiruokaklassikon yhdistelmä on jotain mielettömän hyvää
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa