Kuluttajaliitto vertaili ruokakauppojen hintoja – yllättävä käänne tapahtunut
Kuluttajaliitto selvitti missä Suomen ruokakaupassa ruoka on halvinta. Vertailussa olivat mukana neljä isointa ruokakauppaketjua Helsingissä, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Vertaillut ruoat olivat peruselintarvikkeita: Mm. maitoa, jauhelihaa ja banaaneja.
Yllättäjä kiilasi ykköseksi
Näihin päiviin asti Lidl on esiintynyt edullisimpana kauppaketjuna. Lidlin halpuus ei toki ole ollut pelkkää imagonrakennusta: Ketju on pärjännyt hyvin myös oikeissa hintavertailuissa. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, kun S-ketju on alkanut ”halpuuttaa” hintojaan. Halpuutus näkyy selvästi myös tuoreessa tutkimuksessa, jonka edullisimmaksi kaupaksi selvisi Jyväskylän Prisma. Jyväskylän Prismassa vertailukelpoinen ruokakori maksoi 15,89 euroa. Myös kallein myymälä löytyi niinikään Jyväskylästä: Valintatalon ruokakori maksoi yli kaksinkertaisesti halvimpaan ruokakoriin verrattuna: Peräti 32,49 euroa. Tutkimuksen johtopäätelmissä todetaankin S-ketjun kiilanneen varteenotettavaksi kilpailijaksi Lidlin rinnalle tuotteiden hintojen suhteen. Kuitenkin tutkimuksessa myös todetaan, että hinnat näyttävät vaihtelevan paljon myymälöittäin ja kaupungeittainkin. Tutkimuksessa todetaankin, että kuluttajan kannattaa olla tarkkana: Saman alueen eri myymälöiden hintoja vertailemalla voi säästää pitkän pennin.Katso myös:
Lisää ruokatalousniksejä ja -juttuja
Lähde: Kuluttajaliitto / Taloussanomat Kuva: Lewis RonaldLUE MYÖS:
- Jätä harava nurkkaan – 5 syytä jättää haravoimatta
- Suppilovahverot edistävät terveyttä monella tapaa – Mars sienimetsään!
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Viipaloi kukkakaali pellille, sivele päälle pestoa ja lisää jauhelihaa – tulee mielettömän hyvää
- Olin jo tyystin unohtanut tämän arkiruoan – oli aikoinaan lasten lempiruokaa
- Tuulomaan torttu valmistuu mikrossa 5 minuutissa – tässäpä nopea herkku kahvipöytään
- Nämä uuniin fetan seuraksi – 15 minuutissa ravintolatason herkku
- Nämä munakkaat piristävät – naurut on taattu aamupalapöydässä
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa