”Koronapasta” valmistuu 4 raaka-aineesta – Suomalaisen resepti kerää ylistystä
Ruokatoimittaja ja kotitalousopettaja Outi Väisäsen ”koronapasta” on saanut huomiota sen helppoudella ja maukkaudella! Kokeile vaikka itse!
Hittiresepti on saanut Väisäsen mukaan nimensä siitä, että se kuvastaa heidän perheensä vuotta melko osuvasti: ruoanlaittoa arkisten perusasioiden äärellä, josta kaikki ylimääräinen on karsittu pois.
Tämä herkkuruoka valmistuu kuin itsestään, sen esivalmisteluihin menee noin 3 minuuttia ja valmistuu kuin itsestään uunissa.
Koronapastan ohjeet:
3 annosta
1 tlk (400 g) valmista pastakastiketta
2 dl (ruoka)kermaa
1 pkt (250-300 g) ravioleja
1 pallo mozzarellaa
(tuoreita yrttejä)
1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita pastakastike ja kerma pieneen uunivuokaan ja sekoita. Sekoita raviolit kastikkeeseen. Valuta mozzarella ja revi se paloiksi pastan päälle.
2. Kypsennä pastaa uunin keskitasossa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä. Koristele pasta halutessasi revityillä yrteillä.
PS. Voit laittaa pastan jo lämpenevään uuniin. Jos ravioleja ei löydy, tortellonitkin toimivat.
Resepti: Outi Väisänen/ Samasta padasta
LUE MYÖS:
- Miksi ihmeessä lopetimme tämän? Kuivahtaneelle leivälle on näin hyvä käyttö
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin