Kolme herkullista sangria-reseptiä, joiden jälkeen voit alkaa tekemään juhannustaikoja
Raikas ja puolimakea sangria sopii ihanasti lämpimiin kesäiltoihin!
Mielestäni ei ole parempaa kuin kannullinen sangriaa nautittuna hyvässä seurassa parhaiden ystävien ja läheisten kanssa. Sangria on hieman makea ja täyteläinen juoma, josta on olemassa kymmeniä ellei jopa satoja erilaisia variaatioita. Sangria on alunperin lähtöisin Iberian niemimaalta. Sangria on saanut nimensä juoman väristä, joka viittaa ”sangreen” eli vereen. Sangria tehdään yleensä punaviinistä, johon lisätään hedelmiä, marjoja sekä sokeria tai hunajaa. Sangriasta voi tehdä myös alkoholittoman version, jonka pohjana käytetään hedelmämehua. Katso alta kolme ihanaa sangria-reseptiä, joiden avulla illanistujaiset jatkuvat aamun pilkkutunneille saakka.LUE MYÖS:
- Taateleita kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna – 8 hyvää syytä pitää niitä aina kaapissa
- Kokeile puolukkakastiketta riistan kaveriksi – yllättävän toimiva vaihtoehto perinteiselle hillolle
- Mummo lisäsi shampoon sekaan aina hieman suolaa – auttaa hiuksia monella eri tavalla
- Tiinan valkosipulisinappi kruunaa joulupöydän – varaa aineksia heti kaksinkertainen määrä
- Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla
- ”Paras ja helpoin marinoitu punasipuli ikinä” – ja kyllä, resepti piti sanansa
- 12 näppärää ideaa suodatinpussien käyttöön – keksitkö vielä lisää?
- Kaveri neuvoi lisäämään mustapippuria pesukoneeseen – täytyy sanoa, että olin yllättynyt
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman