Käy kylvyssä kolme kertaa viikossa – tämä tapahtuu painollesi parissa viikossa
Kaikki haluavat varmasti olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, mutta treenaaminen ei sovi kuitenkaan kaikille ja välillä on olemassa päiviä, kun tekee mieli ottaa rauhassa.
Joskus rentoutuminen voi olla kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin liikunta – kylpyyn meneminen voi Loughboroughn yliopiston tutkijoiden mukaan polttaa yhtä paljon kaloreita tai jopa enemmän kuin kävelylenkki.Kyllä. Kuulit oikein!
Harva asia on yhtä rentouttavaa kuin lämmin kylpy tunnelmallisessa kynttilän valossa. Kaiken lisäksi se polttaa tutkijoiden mukaan runsaasti kaloreita.
Brittiläiset Loughboroughn yliopiston tutkijat vertasivat kalorikulutusta fyysisen aktiviteetin ja kylvyn välillä – tulokset olivat ällistyttäviä.
– Kaikista suurin yllätys oli se, että kokeeseen osallistuneiden verensokeri oli kylvyn jälkeen 10% alempana kuin niillä, jotka olivat pyöräilleet, tutkija Dr. Faulkner kertoo Business Insider -uutisille.
”Yksi parhaista tavoista pitää huolta terveydestä”
Verensokerin laskemisen lisäksi 40 minuutin kylvyn todettiin polttavan enemmän kaloreita kuin 30 minuutin kävelylenkki. Tutkijat eivät kuitenkaan halua ohjata ihmisiä lopettamaan liikuntaa. Parhaat tulokset saakin sillä, että liikkuu sopivasti ja muistaa välillä käydä lämpimässä kylvyssä. – Vaikka kylpemisen sivuvaikutukset ovatkin hyvät, niin tehokkaan kuntoharjoittelun vaikutukset ovat silti paremmat, Dr. Faulkner toteaa. Tämä oli mielestäsi todella mahtava uutinen! Tiesitkö sinä, että kylvyssä rentoutuminen voi polttaa yhtä paljon kaloreita kuin kävelylenkki? Jaa uutinen Facebookissa, jos aiot tästä lähtien kylpeä useammin. :)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä