30 minuuttia kävelyä päivässä – tällaisia positiivisia muutoksia se saa aikaan kehollesi

Käytkö kävelylenkeillä säännöllisesti? Jos vastasit, ’kyllä’, niin voit onnitella itseäsi!
Jos sen sijaan vastasit, ’en’, niin suosittelen että jatkat lukemista.
Kävelemisen on jo tuhansien vuosien ajan sanottu olevan ”ihmisen parasta lääkettä” – ensimmäinen henkilö, joka tiettävästi puhui kävelyn terveydellisistä vaikutuksista oli Hippokrates.
Kävely yhdistettynä hyviin yöuniin ja terveellisiin elämäntapoihin voi auttaa pitämään lääkärin loitolla – kaupan päälle tunnet olosi erinomaiseksi!
Mutta mitä keholle todellisuudessa tapahtuu, jos kävelet 30 minuuttia päivittäin? Todella monia hyviä asioita, tutkijat kertovat.
1. Aivojen toiminta tehostuu
Säännölliset kävelylenkit ehkäisevät dementiaa ja Alzheimeria ja edistävät myös psyykkistä hyvinvointia.
Espanjassa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset jotka kävelivät vähintään 3 tuntia viikossa, saivat 43% pienemmällä todennäköisyydellä aivoinfarktin.
2. Näkö paranee
Silmät saattavat olla viimeinen asia, jonka yhdistäisi jalkoihin, mutta näkösi pysyy parempana kun kävelet.
Kävely voi auttaa ehkäisemään silmänpainetautia lievittämällä painetta.
3. Ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja
Käveleminen ehkäisee tehokkaasti sydän- ja verisuonitauteja tai halvauksia.
Aktiivinen kävely laskee korkeaa verenpainetta ja parantaa verenkiertoa.
4. Keuhkojen hapenottokyky paranee
Aktiivinen kävely tehostaa verenkiertoa ja parantaa keuhkojen hapenottokykyä.
Syvempi ja tasaisempi hengitys voi auttaa lievittämään myös muita keuhkosairauksia.
5. Hyväksi haimalle
Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta aktiivinen urheilu voi ehkäistä tehokkaasti diebetesta.
Tutkimus osoitti että aktiivisesti kävelevien ihmisten veren glukoosiarvot olivat 6 kertaa paremmat kuin ihmisten jotka eivät kävelleet. Tutkimus kesti 6 kuukauden ajan.
6. Parempi ruoansulatus
Haluatko pitää vatsan hyvässä kunnossa? Kävele päivittäin.
30 minuutin kävelylenkki ei pelkästään pienennä suolistosyöpää, vaan se voi myös parantaa ruoansulatusta ja ehkäistä ummetusta.
7. Tehokasta rasvanpolttoa ja lisää lihaksia
Aktiivinen kävely vahvistaa lihaksia, jonka ansiosta myös rasvanpoltto tehostuu.
Intensiivisen kävelyn aikana voi polttaa jopa 300 kilokaloria tunnissa. 10 000 askelta päivässä vastaa noin yhtä kuntosalitreeniä, erityisesti jos maastossa on ylä-ja alamäkiä.
8. Vahvempi luusto ja nivelet
Kävely ja vaeltaminen parantaa liikkuvuutta, pitää yllä lihasmassaa ja pienentää riskiä murtumille.
30 minuutin säännöllinen kävelylenkki lievittää nivelkipuja, jäykkyyttä ja tulehduksia.
9. Lievittää selkäkipua
Vaeltaminen voi olla hyväksi ihmisille, jotka kärsivät selkäkivuista.
Käveleminen tehostaa selän verenkiertoa ja parantaa liikkuvuutta, jonka ansiosta selkäsi pysyy paremmassa kunnossa.
Tiesitkö sinä että 30 minuutin kävelylenkki tuo mukanaan näin paljon positiivisia vaikutuksia?
JAA tämä uutinen, jotta läheisesi osaavat pitää huolta itsestään näin simppelin rutiinin avulla!
Lähde: Newsner.com
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- Tee 6 asiaa nurmikolle ennen kesää – maksat myöhemmin kovan hinnan laiminlyönneistä
- Moni säilyttää ketsuppia aivan väärässä paikassa – voi pilaantua ja aiheuttaa riskin
- Äitienpäivän lahjavinkit: 4 kaunista ja käytännöllistä keittokirjaa äidille
- Frozen Aperol Spritz
- Sinkkiä tulisi löytyä jokaisen ruokavaliosta tai lisäravinnepurkista – syy on tässä
- Otatko vain pari sipsiä? Tämän vuoksi se voi olla suuri virhe
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi