Kärsitkö univaikeuksista? – Syö näitä ruoka-aineita
Kellojen siirto ja pimeän ajan lisääntyminen vuorokaudessa voi sekoittaa unirytmiä. Moni kokee myös pimeään vuodenaikaan kaamosmasennusta ja stressiä, joka voi saada unen häiriintymään. Ravinto on yksi osatekijä hyvän unen edistämisessä.
Tiesitkö, että uneen voi vaikuttaa suotuisasti ruokavaliolla?
Tuskin yksistään mikään ruoka-aine vaikuttaa unen laatuun merkittävästi, mutta tekemällä hyviä valintoja jo aamiaisella, sillä voi olla vaikutusta seuraavan yön uneen. Terveellinen ruokavalio ja tasainen ateriarytmi edesauttavat unensaantia. Iltapalaan kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota, jotta ei syö liian raskaasti ennen nukkumaan menoa.
Yksittäisillä ruoka-aineilla voi olla pientä rauhoittavaa ja rentouttavaa vaikutusta, joten niitä kannattaa valita, mikäli nukkumatti on hukassa. Erityisesti tryptofaania sisältävät ruoka-aineet, voivat auttaa unensaannissa. Tryptofaani on melatoniinin esiaste, joten se voi edistää nukahtamista, jos syöt sitä sisältäviä ruokia. Elimistössä tryptofaani muuttuu 5-hydroksitryptofaaniksi (5-HTP), josta edelleen muodostuu serotoniinia, joka auttaa myös matalaan mielialaan.
Näissä ruoka-aineissa on on tryptofaania:
- Banaani
- Maito
- Kananmunat
- Siipikarjan liha
- Juustot
- Kurpitsansiemenet
Jaa nämä vinkit kavereillesi Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin