Kaksi raaka-ainetta tekee tästä mustikkapaistoksesta vastustamattoman
Kuva: Canva
Mustikkapiirakkaohjeita on maailma pullollaan, mutta tämä on sellainen, johon palaan aina uudestaan. Reseptissä yhdistää kaksi hyvinkin tuttua raaka-ainetta, joita ei perinteisissä mustikkapiirakoissa kuitenkaan juuri näy. Niiden ansioista paistoksetsa valmistuu varsin mehevä ja herkullinen jälkiruoka.
Ainesosat:
- 110 g voita
- 7,5 dl mustikoita, tuoreita tai pakastettuja
- 1 sitruunan raastettu kuori
- 1 dl + 1 rkl sokeria
- 1 tl vaniljauutetta
- 1 ½ tl leivinjauhetta
- ½ tl suolaa
- 1,8 dl maitoa
- 1,6 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
- 115 g tuorejuustoa
- Tomusokeria koristeluun
- Vaniljajäätelöä tarjoiluun
Ohje:
- Sulata voi valurautapannulla keskilämmöllä. Kaada voi kulhoon jäähtymään noin 15 minuutiksi. Älä pese pannua.
- Sekoita mustikat, sitruunankuori ja 1 rkl sokeria kulhossa. Jätä marjat odottamaan vuoroaan.
- Kun voi on hieman jäähtynyt, vispaa joukkoon loput sokerista, vaniljauute, leivinjauhe ja suola. Lisää puolet maidosta, sitten jauhot, ja lopuksi loput maidosta. Taikinan kuuluu olla lettutaikinan paksuista.
- Kaada taikina pannuun. Ripottele puolet mustikoista päälle, lisää tasaisesti tuorejuustopalat ja lopuksi loput mustikat.
- Kypsennä 175 °C uunissa: tuoreilla marjoilla noin 35–40 minuuttia, pakastetuilla 40–45 minuuttia.
- Anna paistoksen vetäytyä 20 minuuttia. Ripottele päälle tomusokeria ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
Resepti: Butternut Bakery
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kokeile ensi kerralla lämmittää karjalanpiirakka vohveliraudalla – et tule katumaan
- Kaipaatko hieman taskurahaa? Nämä tuotteet liikkuvat nyt kirppareilla parhaiten
- Persimonien sesonki on lopuillaan – säilö maut tähän ihanaan hilloon
- Veriappelsiini antaa vispipuurolle upean maun ja värin – tätä kannattaa kokeilla
- Appelsiini teki mokkapaloista ihan supermeheviä – näitä teen jatkossakin
- Pelkkä kuppi kahvia aamupalaksi? – Miksi se on haitallista ja 7 helppoa aamiaisvinkkiä
- Kävin tätini luona kahvilla ja ihastuin heti näihin sitruunaruutuihin – Klikkaa reseptiin
- Nälkäisenä pinna kiristyy astetta herkemmin – tästä se johtuu
- Pekoniin kääritty halloumi hunaja-sinappikuorrutteella – kyllästyyköhän näihin ikinä?
- Löysin tavan, jolla sain koko perheen syömään porkkanaa – raaste ei enää kelvannut
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Isoäidin perunasalaatti katoaa pöydästä ennen vuoden vaihdetta – eikä sattumalta