Iltalehti uutisoi, että venäläisten juomistavat näyttävät olevan ”suomalaistumassa” – ainakin mitä tulee puhtaana viinana mitattuun keskimääräiseen kulutukseen.

Vielä vuonna 2008 venäläiset joivat keskimäärin huimat 16,2 litraa puhdasta viinaa vuodessa. Tuolloin taloudessa meni vielä hyvin ja alkoholilainsäädäntö oli löysempää. Nyt ovat kuitenkin koittaneet venäläisellekin vodkateollisuudelle karut ajat: Keskimääräinen venäläinen juo enää 11,78 litraa puhdasta viinaa vuodessa (tilasto 2014). Tämä on jo hyvin lähellä suomalaisten viinankulutusta, joka oli vuonna 2013 noin 11,6 litraa per 15 vuotta täyttänyt kansalainen.

 

 

Alkoholi on suuri kansanterveydellinen ongelma Venäjällä edelleen

Venäläiset juovat edelleen merkittävän osan alkoholistaan vodkana. Kovien viinojen osuus alkoholinkäytöstä näkyy karulla tavalla elinajanodotetilastoissa: Joka neljäs venäläinen mies kuolee alle 55-vuotiaana. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan nimenomaan viinasta.

Viime vuosina alkoholilainsäädäntöä on kovennettu Venäjällä. Mm. alkoholin mainonta televisiossa on kielletty ja viinanmyyntiaikoja on rajoitettu.

 

 

Katso myös:

Lisää asiaa alkoholista

Venäläisherkkuja

 

Lähde: Iltalehti