Katso huippukokin salaisuus pekonin kypsennykseen – Unohda paistinpannu!
Rapsakka pekoni on monelle todellinen herkku, joka kruunaa melkeenpä aterian kuin aterian. Pekonin paistamisesta syntyvät herkulliset aromit nostattavat veden kielelle kuin itsestään. Huippukokki vinkkaa kuitenkin paistinpannua paremman tavan pekonin kypsennykseen, joten ensi kerralla jätä paistinpannu kaappiin ja avaa sen sijaan uuni.
Miksi pekoni kannattaa paistaa uunissa?
Et ehkä ole koskaan edes ajatellut, että voit paistaa pekonisiivut myös uunissa. Uunipellillä on paljon enemmän tilaa kuin paistinpannulla, jonka ansiosta pekonit paistuvat tasaisen rapeiksi.
Voit laittaa pekonit suoraan pellille, jossa on aalloiksi muotoiltua foliota.

Tai ritilän päälle…

Tämän niksin nimeen vannova huippukokki sanoo, että pekoni maistuukin paremmalle uunissa kypsennyksen jälkeen. Herkullinen maku säilyy myös jopa useamman päivän ajan.
Tee näin:
- Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Tämän jälkeen otetaan pelti ja peitetään se foliolla. Asettele pekonisiivut lomittain pellille. Muista että ne eivät saa olla päällekkäin.
- Sitten pääsemme parhaaseen vaiheeseen. Paista pekonisiivuja uunissa noin 7 minuutin ajan. Paistoaika riippuu siitä, kuinka rapeita pekoneja haluat syödä.
- Valmista!
Voit katsoa valmistusmenetelmän oheiselta videolta.
Lue myös:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Moni luulee Aura-juuston reseptin muuttuneen, mutta todellisuudessa kyse on tästä
- Joko olet testannut some-hitiksi nousseet Cookie Friesit? – Tsekkaa herkullinen resepti
- Moni tekee ison mokan ilmalämpöpumpun kanssa, kun sähkö maksaa maltaita
- Keitätkö aamupuuron aina kattilassa? Yksi asia on syytä pitää mielessä
- Yleinen tapa, jolla moni pilaa paistinpannunsa huomaamattaan
- Appelsiinin saa näppärästi kuorittua lusikan avulla – kokeile ihmeessä
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Tätä hedelmää syödään pulled porkin tapaan – saatavilla säilyketölkissä
- Yhdistämällä ruskistetun voin, puolukat ja valkosuklaan saat vastustamattoman täytteen laskiaispulliin
- Tässä tulee herkullisin suolainen lehtitaikinatäyte – Täytä, rullaa ja nauti!
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille