Aikaisemmin ”juntti” levite on tehnyt paluun – Nykyään sitä löytyy joka puolelta
Leivänpäällisenä pitkään hiljaiseloa viettänyt maksamakkara on tehnyt paluun.
Lantmännen Unibaken tilaamassa tuoreessa kyselytutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten leivänkulutustottumuksia. Tutkimuksessa selvitettiin myös mitkä ovat suosittuja leivänpäällisiä, MTV Uutisten Makuja raportoi.
Leipö on suosituin vaihtoehto aamiaisella tai välipalana. Myös nostalgiset tuotteet, kuten maksa- ja lauantaimakkara olivat suosiossa.
– Verrattuna kaikkien ruokahetkien keskiarvoon, korostuneimmin ”tavallisen” välipalan yhteydessä leivän päällä syödään maksamakkaraa ja lauantaimakkaraa, tutkimuksessa todettiin.
Nostalgiaa leivänpäällisissä
Lantmännen Unibaken keittiömestari Marko Hirvosen kertoo nostalgisten leivänpäällisten tehneen paluun.
– Muutama vuosi sitten maksamakkaran syöminen oli ihan tosi junttia, mutta nyt seksikästä, Hirvonen tiivistää.
Keittiömestarin mukaan esimerkiksi kahviloissa on yhä useammin leipiä, joiden täytteenä on käytetty maksamakkaraa.
Tutkimuksessa suosittuja makupareja maksamakkaran kanssa olivat suolakurkku, sulatejuusto, hillo, omena tai jopa avokado.
Lähde: Makuja
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Isoäidin klassikko, mutta parempana – näin syntyy oikeasti herkullinen läskisoosi
- Puinen vai muovinen leikkuulauta? Kumpaakaan ei kannata pitää täydellisenä valintana
- Näin helppoa rieskan leipominen voi olla – sekoita taikina ja lusikoi pellille
- Mehevät ja maukkaat kanapyörykät, jotka maistuvat koko poppoolle – teen näitä viikoittain
- Banaanipatukat katosivat lautaselta sekunneissa – tein heti uuden satsin
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Paleletko jatkuvasti, vaikka muut eivät? Selitys voi löytyä näistä
- Perinteinen hernekeitto jättää kylmäksi tämän jälkeen – ihanan täyteläinen ja aromikas
- Oletko kokeillut kolajuomaa ruoanlaitossa? Pulled porkiin se sopii täydellisesti
- Mehevimmät lihapullat valmistuvat uunivuoassa – kastike on niin hyvää, että se lusikoidaan
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut