8 raaka-ainetta, jotka tulisi lisätä keittoon juuri ennen tarjoilua – maku menee muutoin pilalle
Lisää nämä raaka-aineet vasta lopuksi keittoon!
Kaikki tietävät että rapeat päälliset – esimerkiksi krutongit ja pekonit – tulisi lisätä keittoon vasta ennen tarjoilua. On kuitenkin myös muita raaka-aineita jotka kannattaa lisätä keittoon vasta juuri ennen tarjoilua. Tässä niistä kahdeksan. Raaka-aineita, jotka tulisi lisätä keittoon vasta juuri ennen tarjoilua:1. Tuoreet yrtit
Tuoreet ja pehmeälehtiset yrtit kannattaa lisätä keittoon vasta lopuksi. Esimerkiksi basilikanlehti näyttää ja maistuu mukavammalta tuoreena keiton pinnalla. Kovavartiset yrtit kuten timjami ja rosmariini kannattaa kuitenkin laittaa keittoon hyvissä ajoin, jotta niiden maku ehtii kunnolla imeytyä keittoon.2. Juusto
Monet juustot voi olla järkevää lisätä vasta ennen tarjoilua – esimerkiksi jauhettu parmesanjuusto näyttää hyvältä keiton pinnalla ja suutuntuma on rapea. Juuston sisältämät öljyt voivat myös separoitua jos juuston lisää liian varhaisessa vaiheessa keittoon.3. Merenelävät
Monet merenelävät – kala, katkarapu ja simpukat – muuttuvat herkästi mössöksi tai kumimaisiksi jos ne lisätään keittoon heti kokkailun alkuvaiheessa.4. Tuliset kastikkeet
Tulisista kastikkeista saa eniten potkua irti kun ne lorauttaa keittoon vasta lopuksi – näin ne eivät laimene liikaa.5. Pesto
Peston tuoreet aromit ja kirkas väri säilyvät parhaiten kun sen lisää keittoon vasta lopuksi. Katso täältä pestoideoita.6. Etikka
Etenkin papu- ja linssikeittojen maku piristyy kummasti kun keittoon lisää lorauksen etikkaa. Pieni loraus riittää kun lisäät etikan vasta aivan lopuksi.7. Jogurtti, smetana
Maitotuotteet voivat juoksettua jos niitä keittää pitkään. Jogurtit, smetana tai crème fraîche kannattaa lisätä vasta aivan lopuksi keittoon.8. Sitruunamehu
Purista sitruunamehu ja raasta sitruunankuori keittoon vasta aivan lopuksi – näin niiden happamuus säilyy ja tasapainottaa keiton aromeja.Katso myös:
Lähde: TheKitchn
LUE MYÖS:
- Miksi ihmeessä lopetimme tämän? Kuivahtaneelle leivälle on näin hyvä käyttö
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin