6 tieteellisesti todistettua ja toimivaa keinoa painonpudottamiseen
Nykyään voi ostaa jos jonkinlaisia laihdutuspillereitä ja ihmerohtoja painonpudotuksen avuksi.
Monien pillereiden oletetut vaikutukset perustuvat joko ns. placebo-vaikutukseen, tai sitten pelkkään markkinamiehen taitavaan myyntipuheeseen. Katsotaanpa mitä tieteellisesti todistettuja painonpudotusniksejä AsapSCIENCE-kanavan videolta löytyy. Pudota painoasi näin:Liikunta
Kaikki tietävät, että liikuntasuorituksen aikana palaa kaloreita tehokkaimmin kuin millään muulla keinoilla. Nykyään tiedetään myös, että liikunnan jälkeen keho jatkaa kalorien polttamista myös nukkuessa. Liikuntasuorituksen aikana lihakset käyttävät energianlähteinään nopeita hiilihydraatteja. Painonpudotuksen kannalta paras vaihe alkaa kuitenkin vasta suorituksen jälkeen nukkumaanmennessä: Lihakset alkavat polttaa rasvasoluja.Älä skippaa päivän pääaterioita
Jos jätät aterioita väliin, tulet nälkäiseksi. Nälkäisenä aivosi alkavat vaatia rasvaisia ja sokeripitoisia, epäterveellisiä ruokia. Älä siis anna liskoaivoillesi yliotetta, vaan syö säännöllisesti ja hyvin. Aamiainen on erityisen tärkeä ateria tässä suhteessa. Myös ruokavaliolla on väliä: proteiinipitoiset ruoat ja vähärasvaiset maitotuotteet pitävät nälän loitolla pitkään.Syö keittoja ja smoothieita
Kun soseutat ruoka-aineet keitoksi tai smoothieksi, niiden sisältämät ravintoaineet imeytyvät mahassa hitaammin. Tämä auttaa pitämään nälän loitolla pitempään.Laske kaloreitasi
Pidä ainakin karkeaa muistilistaa ruokavaliosi kaloreista, näin et tule vahingossa syöneeksi jotain mikä sisältää koko päivän kaloritarpeet. Esimerikiksi cappuccino sisältää 100 kaloria, kun taas kahvi mustana ilman sokeria sisältää 10 kaloria.Hanki pienemmät lautaset
Tämä voi kuulostaa triviaalilta, mutta tutkimukset todistavat, että ihmiset syövät vähemmän jos heillä on käytössään pienemmät lautaset. Isolle lautaselle tulee helposti ottaneeksi liikaa ruokaa, ja monelle meistä ruoan poisheittäminen on hankalaa (eikä se toki ole ekologistakaan).Nuku hyvin äläkä stressaa
Unettomuus ja stressi lisäävät riskiä sortua ahmimiseen.Lähde: AsapSCIENCE
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rullaa pakastepizza folioon ja paista nuotiolla – helppo retkieväs
- Uusi kikka leviää nyt somessa – helpottaa kananmunan kuorimista yllättävän paljon
- Makkara sai haastajan grillikauteen – tämä liha nousi lähes yhtä suosituksi
- Banaanin ja diabeteksen yhteys nousi esiin tutkimuksessa – tästä on kyse
- Kevään sesonkiherkku on todellinen terveyspommi – mutta vain jos muistat tämän asian
- Löytyykö kotoasi banaani ja vohvelirauta? Kokeile tätä herkkua
- Kieltämättä maukkaimmat kanavartaat – marinadi ja kastike ovat kaiken juju
- Lisää tätä ruokavalioosi – ruotsalaistutkimus löysi hyödyn punkkeja vastaan
- Kikkakolmonen täytettyjen sienten grillaamiseen – täyte ei valu pois
- Suomalaiset hehkuttavat näitä halpistuotteita – moni päihittää kalliimmat vaihtoehdot
- Tuttu mauste karkottaa muurahaiset tehokkaasti – turvallinen myös lapsi- ja lemmikkikodissa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Viipaloi lenkit vuokaan ja kaada kastike päälle – syntyy uskomattoman herkullinen arkiruoka
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta
- Kevään raikkain jälkiruoka valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Voiko pullan leipominen olla helpompaa? Kokeile tätä peltipullaa
- Vaaleat mokkapalat nousivat jälleen suosioon – vanha herkku tekee paluun
- Unohda perinteinen munavoi – japanilainen versio on vielä parempi
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava