5 yleistä temppua, joilla ravintoloitsijat huijaavat asiakkaitaan
Ravintoloitsijalle pienet psykologiset temput ovat elintärkeitä.
Vaikutus myyntiin voi olla merkittäväkin. Ei siis ihme että nämäkin keinot ovat yleisessä käytössä! 5 yleistä temppua, joilla ravintoloitsijat huijaavat asiakkaitaan:1. Värikkäät sanat ruokalajien nimissä
”Kotitekoinen”, ”mehevä”, ”Isoäidin leipoma…” Tällaiset sanat kuulostavat harmittomilta, mutta Food Quality and Preference -lehdessä julkaistujen tutkimusten mukaan ne saavat asiakkaat pitämään ruokia herkullisempina – vaikka kyseessä olisi sama ruoka jota asiakas oli aiemmin syönyt ihan tavallisena, adjektiivittomana ruokana.2. Tuoksujen virittely
Tiesitkö, että suurin osa makuaistimuksestasi on itseasiassa hajuaistimusta? Yleistyvä trendi on, että kaupat ja ravintolat lisäävät ilmaan hieman ”extraa” – tuoksuja jotka eivät ole lähtöisin aidosta ruoasta vaan suihkepullosta. Näin asiakkaat saadaan pysymään pidempään kaupassa tai tilaamaan enemmän kuin he ravintolaan astuessaan suunnittelivat. Asiasta on kirjoittanut mm. Wall Street Journal.3. Lisäaineiden käyttö
Suola ja natriumglutamaatti ovat edullisia, tehokkaita ja siksi myös yleisiä tapoja lisätä makua ruokaan kuin ruokaan. Jos syöt usein ravintoloissa, saat todennäköisesti suosituksiin nähden moninkertaisesti enemmän suolaa ravinnossasi.4. Hinta ja laatu – outo pari?
Mitä enemmän suostumme maksamaan ruoasta, sitä parempana yleensä pidämme ruoan makua. Ruoan todellisilla ominaisuuksilla ei ole yhtä paljon merkitystä kuin esimerkiksi ravintolan imagolla. Tämän tietävät hyvin myös ravintoloitsijat.5. Ruokaileminen himmeässä valaistuksessa
Useimmissa fine dining -ravintoloissa valaistus on säädetty himmeäksi. Himmeä valaistus saa olon rauhalliseksi ja hidastamaan syömistahtia. Psychological Reports -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hitaampi syöminen johtaa myös siihen, että täysi olo yllättää nopeammin. Tästä johtuen himmeässä ruokailevat asiakkaat syövätkin noin 18 % vähemmän kaloreita kuin kirkkaammissa tiloissa ruokailevat.Lähde: Womens Health Magazine
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lapsuudessani kuivahtaneet ruisleivät syötiin aina näin – kaverit eivät ole koskaan kuulleetkaan
- Ennen uunijuusto tehtiin näin – ja maku oli ihan omaa luokkaansa
- Miksi tämä perinneresepti katosi vuosien varrella suomalaisten keittiöistä?
- Kolesteroliarvot voi saada laskemaan jo kuukaudessa – näin se onnistuu
- Muistatko vielä nämä 5 nostalgista välipalaa suoraan 90-luvulta? – Mikä oli suosikkisi?
- Näin naapurimaassa syödään laskiaispullaa – suomalaiset kauhistelevat
- Omenainen mukimuffinssi valmistuu alusta loppuun muutamissa minuuteissa
- Tee loheen viiltoja ja täytä taskut – lopputulos on uskomattoman mehevä
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Pyörittele banaaniterttua ennen ostamista – tällaista kauppa kehottaa välttämään
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille