1600-luvun maalaus paljastaa miten erilaisilta vesimelonit näyttivät ennen – kuva
Jalostus on muuttanut tuttuja hedelmiä vuosien saatossa merkittävästi. Hiljalleen tapahtuneesta muutoksesta ei kuitenkaan ole monestikaan jäljellä todisteita – varsinkaan hedelmistä jotka ovat alkaneet muuttaa muotoaan jo satoja vuosia sitten.
On kuitenkin eräs tapa kurkistaa hedelmien jalostuksen menneisyyteen: Vanhat taulut.
Giovanni Stanchi -niminen italialainen renesanssimaalaaja ikuisti 1600-luvun puolivälissä allaolevan hedelmäasetelman, jossa näkyy halkaistu vesimeloni oikeassa alakulmassa:
Vox-sivuston haastattelema kasvinjalostutieteen professori James Nienhuis kertoo käyttävänsä ylläolevaa maalausta luokkahuoneessaan esimerkkinä kasvinjalostuksen vaikutuksista kasvien ja hedelmien kehitykseen.
Nienhuisin mukaan ensimmäiset vesimelonit saapuivat Afrikasta Eurooppaan 1600-luvun tietämillä, ja ne todella näyttivät ylläolevassa maalauksessa kuvatun kaltaisilta. Punaista hedelmälihaa oli tuon ajan vesimeloneissa vähemmän kuin nykyään, ja sisus oli onkaloinen ja muutenkin nykyihmisen silmin katsottuna erikoisen mallinen.
Ajan saatossa vesimeloneja on jalostettu siten että niiden hedelmälihapitoisuus on kasvanut ja sisus on muuttunut tasapaksuksi. Samalla 1600-luvun alkuperäisvesimelonit ovat hävinneet lähes tyystin – niitä löytyy enää vain siemenpankeista. Nienhuisin mukaan seuraava looginen askel on että myös vesimelonin siemenet häviävät jalostuksen seurauksena. ”Onneksi meillä on sitten näyttää tuleville sukupolville ainakin valokuvia siemenellisistä vesimeloneista” Niehaus toteaa.
Lähde: Vox
Kuva: McKay Savage / Giovanni Stanchi
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Pienellä niksillä saat valkosipulista enemmän terveyttä edistäviä vaikutuksia – helppoa!
- Lisää letitetyn pekonimaton päälle jauhelihatanko – lopputulos on mehukas
- Tutkimus: Jo näin pieni alkoholin käyttö lisää syöpäriskiä – tämä on pahin yhdistelmä
- Osta paprika ja nappaa muutama siemen talteen: Satoa jopa näin lyhyessä ajassa
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – nerokas ja ilmainen kikka
- Paahdettu valkosipuli-maa-artisokkakeitto
- 28 ammattikokin vinkkiä, jotka jokaisen kotikokin on tärkeä tietää
- 5 vinkkiä – tarkista tämä lista ennen kuin ostat kalaa kaupasta
- Saako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät suomalaistutkijat
- Harri Syrjäsen lohikeitto sisältää salaisen raaka-aineen: ”Tää on niin törkeen hyvää”
- Taivaallinen jälkiruoka puolukoista vain muutamalla aineksella: ”Vie kielen menneessän”
- Harva tietää, että puolukasta saa näin herkullisen lisukkeen – kokeile ja ihastu
- Ilmaiset maistiaiset kannattaa jättää ottamatta kaupassa – tässä yksinkertaineen syy
- Helppo kaneliomenapiirakka kotimaisista omenoista – syntisen hyvää
- Lähes jokainen kaataa oluen lasiin väärin – virhe aiheuttaa vatsakipua ja turvotusta
- Syö päivittäin kaurapuuroa – tällaisia muutoksia tapahtuu kehossasi
- 7 asiaa, jotka tapahtuvat kehossasi jos lisäät banaanin päivittäiseen ruokavalioon
- Aseta 4 banaania pannulle ja lorauta taikina päälle – lopputulos saa aikaan herkkuhimon
- Kokkaa sairaan hyvää paistettua riisiä kotona – loistava arkiruoka
- Tässä on maailman herkullisin juustokakku – katso resepti ja olet kanssani samaa mieltä