Mansikat säilyvät pidempään, kun teet tämän heti kotiin tullessa
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että ostaa ison rasiallisen tuoreita mansikoita ja ennen kuin niitä ehtii edes maistaa, osa marjoista on jo pehmennyt tai homehtunut. Tämä käy erityisen helposti helteellä, jos mansikat unohtuvat hetkeksikin pöydälle. Onneksi on olemassa todella yksinkertainen niksi, jolla mansikat säilyvät tuoreina pidempään.
Etikkavesikäsittely kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta moni vannoo sen nimeen. Käsittely auttaa vähentämään marjojen pinnalla olevia homeitiöitä ja bakteereja, jotka nopeuttavat pilaantumista.
Näin mansikat säilyvät tuoreina huomattavasti pidempään
Tarvitset
- vettä
- etikkaa
Ohje
Vaihe 1. Sekoita kulhoon 1 osa etikkaa ja 4 osaa vettä. Esimerkiksi 1 desi etikkaa ja 4 desiä vettä riittää hyvin rasialliseen mansikoita.
Vaihe 2. Laita mansikat varovasti liuokseen ja anna niiden liota siellä noin 2 minuuttia.
Vaihe 3. Valuta vesi pois ja kuivaa mansikat.
Vaihe 4. Asettele kuivat mansikat rasiaan, jonka pohjalle laitat kerroksen kuivaa talouspaperia. Se imee ylimääräistä kosteutta ja pidentää säilyvyyttä. Sitten vain rasia jääkaappiin odottelemaan sopivaa herkkuhetkeä!
Etikan makua ei tarvitse pelätä, sillä sitä ei valmiista mansikoista huomaa lainkaan.
Jaa vinkki myös ystävillesi!
Lue myös:
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Kahvipavusta voi kasvattaa kauniin huonekasvin – perinteinen kaupan papu ei kuitenkaan kelpaa
- Kääri limen siemen kosteaan talouspaperiin – näin kasvatat siitä kauniin huonekasvin
- Tiskikoneen ylä- ja alakoriin kuuluvat eri astiat – katso, täytätkö koneen oikein
- Ulkomailla tätä supermarjaa osataan arvostaa – Suomessa sato jätetään usein linnuille
- Teen kuivahtaneista leivistä ”makaronilaatikkoa” – kuulostaa oudolta, mutta toimii
- Rikotko munat aina kulhon reunaa vasten? Kokeile ensi kerralla tätä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle