10 huolestuttavaa faktaa geenimuunnellusta ruoasta
GMO:t eli geenimanipuloidut organismit ovat arkipäivää jo mm. Yhdysvalloissa.
Euroopassa niitä vastaan vielä taistellaan, ja monet toivovat että ne eivät koskaan täysin yleistyisi. Taistelu näyttää kuitenkin vaikealta, ellei peräti jo hävityltä. Luomu- ja lähiruokaa suosimalla voi kuitenkin pyrkiä välttämään suurimmat GMO-altistukset.
Oheisella videolla on listattu viimeisimpiä huolestuttavia havaintoja GMO-rintamalta. Listan on laatinut Youtube-kanava alltime10s. Suomennos listasta alla.
- Skorpionin myrkystä tehtyä kasvinsuojeluainetta on ruiskutettu kaaleihin tuholaishyönteisten torjumiseksi.
- Tutkimusten mukaan GMO-ruokavaliolla olevat eläimet sairastuvat todennäköisemmin syöpään, ja saavat todennäköisemmin hedelmättömiä poikasia.
- GMO:ta tutkivat tiedemiehet ovat saaneet nimettömiä uhkauksia, joissa jopa heidän perhettään uhataan väkivallalla, jos GMO:n vastaisia tutkimustuloksia julkaistaan.
- Syömme GMO:ta sisältäviä ruokia tietämättämme, ainakin yhdysvalloissa näin on. Siellä 70 % kauppojen hyllyillä olevista tuotteista sisältää GMO:ta. Monissa tuotteista ei ole asiasta mainintaa.
- Jos GMO-siemeniä haluaa ostaa, täytyy allekirjoittaa sopimus jossa kertoo miten niitä aikoo käyttää. Tämä sopimus samalla kieltää tutkimasta GMO:ta tieteellisesti (??)
- GMO:lla saattaa olla yhteys Morgellonsin tautiin, jonka kantaja kokee että ihon alla möyrii ötököitä.
- GMO:ta on mahdoton hallita, koska siemenet pölyttyvät luonnossa ristiin luontaisten kasvien kanssa. Niiden leviämisen estäminen on siis mahdotonta.
- Lasten allergiat ovat tuplaantuneet 90-luvulta, jolloin GMO-tuotteet tuotiin markkinoille. Erään teorian mukaan tämä johtuu siitä, että keho hyökkää outoja GMO-proteiineja vastaan, aiheuttaen allergisen reaktion.
- Eräs GMO-maissilajike perustuu kemialliselle yhdisteelle, jota käytettiin myös Vietnamin sodassa Agent Orange -tuhoaineessa. Agent Orange aiheutti mm. epämuodostumia vietnamilaislapsissa.
- Eräs GMO-tomaattilajike, ”Flavr savr”, päätyi kauppojen hyllyille siitä huolimatta, että koe-eläinten mahat alkoivat vuotaa verta niiden syötyä sitä.
Lähde: alltime10s
Katso myös: Lisää ruoka-aiheisia top-10 listoja
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaaliveneet kanalla ja perunalla – Maukas ja helppo resepti
- Nainen vuoraa astian paprikoilla ja kaataa täytteen – Mieletön lopputulos
- Yksi paistinpannullinen, vähemmän tiskiä – 2 helppoa one-pan-reseptivinkkiä arkeen
- Kannattaako alusvaatteet riisua yöksi? Tätä moni ei tule ajatelleeksi
- Katso huippukokin salaisuus pekonin kypsennykseen – Unohda paistinpannu!
- Täytetty lankkupihvi ja uunivihannekset – tätä katsoessa tulee nälkä
- Marjastuskausi tuo mukanaan monenlaisia tahroja – näin pääset niistä eroon
- Lisää nämä pesukoneeseen ja nauti sileästä pyykistä
- Tee loppukesän raparperista herkullista hilloa
- Tee nämä 3 juttua nurmikolle elokuussa – keväällä kiität itseäsi
- Älä koskaan lämmitä näitä kahta arkiruokaa mikrossa – voivat olla jopa terveysriski
- Tee itse aloe vera -geeli – ihon superkosteuttaja syntyy helposti tehosekoittimella
- Tämä yleinen mauste valkaisee hampaasi – ja löytyy todennäköisesti jo valmiiksi keittiöstäsi
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Unohda pesulakäynnit – näin puhdistat matot helposti kotona
- Eroon jalkojen kovettumista – tarvitset vain kaksi ainetta keittiön kaapista