Voitaikinasta ja omenoista syntyy syksyn suloisin herkku – kokeile omenaruusuja
Kuva: Youtube/ Anna`s Bake Channel
Erilaiset omenaleivokset kuuluvat syksyyn.
Kuka muukaan odottaa syysomenoiden kypsymistä yhtä malttamattomana? Vaikka omenoita saa ympäri vuoden, niin jokin niissä kotimaisissa syysomenissa vain on ihan omaa luokkaansa. Niistä syntyy toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia – ja jo pelkkä ajatus omenan ja kanelin tuoksusta saa veden kielelle.
Useimmiten omenoista pyöräytetään klassinen omenapiirakka, mutta voitaikinan avulla saa loihdittua nopeita herkkuja vaikka kiireisen työpäivän jälkeenkin. Itse olen jo ostanut pari pakettia voitaikinaa pahan päivän varalle – koskaan kun ei tiedä, milloin iskee yllättävä makeanhimo!
Voitaikina-omenaruusut
Ainesosat:
- iso voitaikina/voitaikinalevyjä
- 2-3 omenaa
- voita/margariinia
- kanelisokeria maun mukaan
- kananmuna voiteluun
Ohje:
- Kauli voitaikinaa pidemmäksi ja leikkaa noin 5cm levyisiä suikaleita. Jos teet voitaikinalevyistä, puolita se pituussuunnassa, ja kauli pidemmäksi.
- Voitele taikinasuikaleet voilla ja ripottele päälle kanelia ja sokeria.

- Pilko omenat ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne jonoksi taikinan reunaan. Jos viipaleet tuntuvat kovilta, voit pehmentää niitä hetken mikrossa tilkassa vettä.

- Rullaa taikina rullaksi ja nosta se voideltuun vuokaan tai muffinipellille.

- Voitele munalla ja paista 180 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes omenaruusut ovat kullanruskeita ja houkuttelevan rapeita.
- Sirottele päälle tomusokeria.

Jaa resepti myös kavereille!
Resepti ja kuvat: Kuva: Youtube/Anna`s Bake Channel
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kokeile ensi kerralla lämmittää karjalanpiirakka vohveliraudalla – et tule katumaan
- Kaipaatko hieman taskurahaa? Nämä tuotteet liikkuvat nyt kirppareilla parhaiten
- Persimonien sesonki on lopuillaan – säilö maut tähän ihanaan hilloon
- Veriappelsiini antaa vispipuurolle upean maun ja värin – tätä kannattaa kokeilla
- Appelsiini teki mokkapaloista ihan supermeheviä – näitä teen jatkossakin
- Pelkkä kuppi kahvia aamupalaksi? – Miksi se on haitallista ja 7 helppoa aamiaisvinkkiä
- Kävin tätini luona kahvilla ja ihastuin heti näihin sitruunaruutuihin – Klikkaa reseptiin
- Nälkäisenä pinna kiristyy astetta herkemmin – tästä se johtuu
- Pekoniin kääritty halloumi hunaja-sinappikuorrutteella – kyllästyyköhän näihin ikinä?
- Löysin tavan, jolla sain koko perheen syömään porkkanaa – raaste ei enää kelvannut
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Isoäidin perunasalaatti katoaa pöydästä ennen vuoden vaihdetta – eikä sattumalta