Unohda kaupan kalliit kuorintavoiteet — ainekset siihen löytyvät keittiöstäsi
Tee itsellesi ansaittu käsihoito — ainekset löytyvät keittiöstäsi!
Tiedät varmasti sen tunteen, kun kokkailun ja tiskaamisen jälkeen kätesi tuntuvat kuivilta. Anna siis itsellesi rentouttava ja ihoa hellivä käsihoito. Ainekset siihen löytyvät luultavasti jo keittiöstäsi.Kuinka tulee toimia?
Aloita tekemällä ensin kuorintavoide. Voit säilyttää sen seuraavaa kertaa varten esimerkiksi puhtaassa hillopurkissa tai muussa keittiöstäsi löytyvässä astiassa. Laita purkkiin 1,5 dl sokeria ja lisää noin kahden ruokalusikallisen verran nestemäistä saippuaa. Koostumuksen tulisi olla tahnamainen.
Kun kuorintavoiteesi on valmis, voit siirtyä itse käsihoidon tekemiseen.
- Laita kämmenellesi pieni määrä oliiviöljyä ja hiero sitä käsiisi. Huomioi erityisesti kuivimmat kohdat.
- Lisää teelusikallisen verran itse tehtyä kuorintavoidetta ja jatka käsien hieromista kevyesti ihoa kuorien.
- Lopuksi pese kädet lämpimällä vedellä ja pyyhi kuivaksi.
- Rasvaa kätesi lopuksi valitsemallasi voiteella ja toista tämä nopea käsihoito aina, kun tunnet sen tarpeelliseksi.

Talven jälkeen monien ihmisten iho on kuiva, kutiava ja jopa arka. Tämä niksi auttaa ongelmaan nopeasti ilman, että joudut ostamaan kaupasta kalliita voiteita!
Jaa niksi ystävälle, jonka uskot hyötyvät siitä!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä