Tee helppo Runebergin pannari – Erittäin nerokas idea
Runebergin torttu tuo klassikko herkku jakaa mielipiteitä. Niiden valmistaminen itse on aika työlästä, joten ruokatoimittaja Emilia Kolari keksi oivallisen Runebergin pannarin, jonka jokainen osaa ja jaksaa tehdä.
Siinä perinteiseen pannaritaikinaan lisätään runebergin tortulle ominaiset ainekset. Lopuksi pannari koristellaan tietenkin vattuhillolla ja sokerikuorrutuksella aivan kuten esikuvansakin. Karvasmantelin voi jättää ohjeesta pois, jos se ei ole makuusi.
Lisäksi tämä ohje on kevyempi normaaliin runebergin torttuun nähden, joka voi sisältää peräti 450 kcal / kpl.
Ainekset:
- 4 munaa
- 1 l maitoa
- 2 dl vehnäjauhoja
- 3 dl murustettuja piparkakkuja
- 2 dl mantelijauhetta
- 1 / 4 tl karvasmanteliaromia
- 2 rkl sokeria
- 3/4 tl suolaa
- 2 rkl voita tai margariinia sulatettuna
Koristeeksi:
- vadelmamarmeladia
- sokerikuorrutetta
Tee näin:
- Riko munien rakenne rikki vispilällä. Lisää sekaan puolet maidosta sekä kuivat aineet.
- Lisää sitten loput ainekset taikinaan ja sekoita tasaiseksi
- Anna turvota hetki.
- Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa 200 asteessa 35-45 minuuttia.
- Ota pannari pois ja jäähdytä.
- Leikkaa paloiksi ja lisää palojen päälle nokare marmeladia ja ympyröi se sokerikuorrutteella.
Reseptin lähde: Soppa365
Helppoa ja hyvää! Jaa ohje muillekin!
LUE MYÖS:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin