Tästä mustikkapiirakasta nousi hitti – nyt ohje on kaikkien saatavilla
Oletko kuullut Maisemakahvilan raparperipiirakasta, josta puhutaan somessa kiivaasti. Niin hyvää sen sanotaan olevan, että ihmiset matkustavat varta vasten Hämeenkyröön asti maistamaan mistä oikein on kyse.
Hitiksi nousseen piirakan ohje lähti leviämään somessa kulovalkean lailla kun sen kehittänyt Katariina Pylsy antoi sen ohjeen Kotiliedelle. Pylsy oppi itse reseptin opiskellessaan emäntäkoulussa, mutta kehitti sitä vielä eteenpäin omaksi reseptikseen. Mustikan sijaan voit käyttää piirakkaan myös raparperia tai muita marjoja oman makusi mukaan.
Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voita sulatettuna
Piirakkapohja:
2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 muna
Täyte:
1 litra raparperia paloina
500 g maitorahkaa (tai esim. vaniljarahkaa)
2 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria
Näin valmistat piirakan:
1. Valmista ensin muruseos. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Ota muruseoksesta sivuun 1/3. Se säästetään piirakan pintaa varten.
2. Sekoita piimä ja muna keskenään ja lisää seos jäljelle jääneeseen (2/3) muruseokseen. Sekoita ja levitä leivinpaperilla peitetylle korkeareunaiselle uunipannulle (esim uunivuoka, noin 25×40 cm)
3. Pese ja halutessasi kuori raparperit. Pilko paloiksi ja ripottele pohjataikinan päälle.
4. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Viimeistele piirakka ripottelemalla päälle muruseosta.
5. Paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 45 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa. Piirakan voi myös pakastaa!
Jaa ohje leipomisen ystäville!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Tämä resepti tuli vastaan yhä uudelleen – lopulta oli pakko kokeilla
- Ripottele tätä sohvalle ennen nukkumaanmenoa – aamulla huomaat eron
- Leivo kaurasta ja raejuustosta herkullinen ja terveellinen mustikka-juustokakku
- Paistetut nuudelit – Yhtä hyvää kuin Thai-ravintolassa
- Osta mämmiä pakastimeen – tätä törkeän hyvää jälkkäriä haluat syödä myös kesällä
- Täytekakku epäonnistuu usein tästä syystä – tee tämä jo kokoamisvaiheessa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa