Levitä perunaviipaleet pellille ja paista puoli tuntia – lopputulos saa veden kielelle
Uunissa paistetut perunaviipaleet sopivat mainiosta liha- ja kalaruokien kanssa.
Peruna on tavattoman monipuolinen raaka-aine, joka sopii erinomaisesti kala- ja liharuokien kanssa. Peruna on myös edullinen ja sitä on helppo valmistaa uunissa, pannulla tai kattilassa. Hyviä perunareseptejä ei voi koskaan osata liikaa – varsinkaan tällaisia, joiden valmistaminen sujuu nopeasti ja vaivattomasti.Ainekset:
- 680 grammaa perunoita, kuorittuina ja siivutettuina
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 tl tuoreita timjaminlehtiä
- Suolaa ja pippuria oman maun mukaan
Tee näin:
1. Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita perunasiivut, oliiviöljy ja timjami. Lisää lopuksi vielä suola ja pippuri, sekoita huolellisesti. 2. Levitä uunipellille oliiviöljyä ja asettele perunat lomittain toistensa päälle. Paista uunissa noin 30 minuutin ajan, kunnes perunat ovat muuttuneet kullanruskeiksi.Katso helpot valmistusohjeet oheiselta videolta:
Helppoa ja herkullista – Jaa resepti myös ystävillesi Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin