Tämän vuoksi suomalainen uudenvuoden nakki on niin tylsän makuinen
Uusivuosi on jälleen tuloillaan ja vuoden vaihtumista juhlitaan tietenkin nakkien ja perunasalaatin voimin. Mutta mistä ihmeestä tällainen nakkiperinne on tullut, ja miksi ihmiset edelleen jaksavat syödä melko mitäänsanomattoman makuisia nakkeja?
Sota vei mausteet
Nakit rantautuivat Suomeen toden teolla viime vuosisadan puolivälin aikoihin. Tuolloin nakkeja tehtiin käsin ja ne olivat myös huomattavasti arvokkaampaa syötävää kuin tänä päivänä. Sodan jälkeistä 1950-lukua leimaa myös pula-aika, joka näkyi nakkitarjonnassakin: Nakkeihin ei riittänyt mausteita, joten suomalaiset tottuivat syömään nakkinsa varsin miedon makuisina. Mausteiden vähäinen käyttö jäi osaksi suomalaista ruokakulttuuria, ja tämän vuoksi suomalaiset syövät edelleen myös huomattavan maltillisesti maustettuja nakkeja.Uudenvuoden juhlistaminen on verrattain uusi perinne
Uudenvuoden juhliminen muodostui perinteeksi vasta kaupungistumiskehityksen myötä. Uutta vuotta ei oltu ennen juhlistettu millään herkuilla, toisin kuin esimerkiksi joulua ja pääsiäistä. Kansa kuitenkin innostui nakeista toden teolla 1960-luvulla, kun lihateollisuuden tuottavuuden parannuttua köyhemmilläkin oli varaa kunnon nakkeihin. Nakista ja perunasalaatista muodostui uudenvuoden ykkösherkkukombo ajan myötä ja täysin sattumalta – ne ikäänkuin täyttivät yhden kulinaarisen aukon juhlakalenterissa, koska kukaan ei ollut keksinyt mitään muutakaan. Katso myös: Herkkuja nakeista Lähde: YleLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sienestäjän sinappi on syksyn maukkain lisuke – helppo tehdä itse
- Lapset kysyivät heti, milloin teen tätä uudestaan – maissimunakas yllätti herkullisuudellaan
- Kasta vanulaput kylmään kahviin ja laita silmien alle – saatat yllättyä vaikutuksesta
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta