Moni tekee virheen banaanin kanssa – tärkeitä ravintoaineita lentää suoraan roskikseen
Banaania kuoriessa esiintyvät ”narut” ovat ällöttäviä ja niitä ei tekisi mieli syödä. Siksi suurin osa vetää ne pois ja heittää roskiin – tämä on kuitenkin virhe!
Mauttomat ja inhottavilta suussa tuntuvat osat ovat kuitenkin terveellisempiä kuin moni tietää. ”Langat” sisältävät runsaasti kaliumia, kuituja, A- ja B6-vitamiinia, Huffington Post kirjoittaa. Langoilla on tärkeä merkitys, koska ne kuljettavat ravintoa hedelmään jotta se kasvaa paremmin. Lankoja voisi kutsua ikään kuin banaanien verisuoniksi.
Langat osoittavat myös sen, milloin hedelmä on kypsä ja paras syötäväksi. Jos avaat banaanin ja huomaat että moni lanka tarttuu hedelmään, niin se ei luultavasti ole vielä kypsä.
Jopa banaanin kuori on äärimmäisen terveellinen
Kuori sisältää B6- ja B12-vitamiinia, magnesiumia, kaliumia, kuituja ja proteiinia. Banaanin kuorta ei pahemmin syödä pohjoismaissa, mutta joillakin alueilla se hyödynnetään ruoanlaitossa. Valitettavasti kaupassa olevat banaanit ovat saaneet suuria annoksia hyönteismyrkkyjä, joten kuorten syömistä tulisi välttää. Älä seuraavalla kerralla heitä lankoja roskiin, kun syöt banaaneja! Jaa tieto myös ystävillesi.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä