Tämä huippukokin vinkki sai tomaattikastikkeen loppumaan kaupoista

Aina välillä tietyt trendit saavat ihmiset tyhjentämään kauppojen hyllyt
Tällä viikolla vietetään kansallista tomaattiviikkoa, joten tämä resepti on enemmän kuin ajankohtainen. Toki näin hyvästä reseptistä pitäisi varoittaa kauppiaita, etteivät kauppojen hyllyt pääse täysin tyhjentymään.
Alunperin tämä huippukokki Henri Alenin resepti on peräisin jo vuodelta 2014, jolloin siitä twiittailtiin ahkerasti. Reseptissä mainittiin Muttin tomaattikastike, joten se tyhjeni kauppojen hyllyiltä niin nopeasti, että hitaammat jäivät nuolemaan näppejään.
Näitä tarvitset:
1 tölkki tomaattimurskaa (esim. Mutti)
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
0,6 dl oliiviöljyä
2 dl vettä
½ tl sokeria
suolaa ja mustapippuria
Näin valmistat:
Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia pitkään öljyssä. Vähintään 10 minuuttia matalalla lämmöllä öljyssä. Rakennat makeuden.
Lisää mukaan sokeri ja tomaattimurskasta puolet. Anna hautua 10 min. Makeutuu lisää sen jälkeen loppu murska ja vettä 2 desilitraa. Hauduta sekoittaen.
Pidä poreileva lämpö, jatka hauduttamista 15 min, ja lisää mahd. punaviini. Eli tuo happamuus kastikkeeseen. Sekoita koko ajan.
Kun kastike on sakeaa, lisää suolaa ja mustapippuria myllystä. Jos hifistelet, 2 palaa appelsiinin kuorta. Mausta rohkeasti.
Ota kastike sivuun, sekoita joukkoon 0,5 dl parasta neitsytoliiviöljyä mitä saat. Älä keitä enää. Se tuo täyteläisyyden soosiin.
Sekoita kastike esimerkiksi keitetyn spagetin joukkoon heti, kun pasta on valutettu. Siis heti. Ei päälle, vaan sekaisin!
Jaa tämä resepti niille ketkä pitävät hyvästä tomaattikastikkeesta!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ostitko mansikat luomuna? Jos et, tee tämä niksi ennen kuin syöt
- Täytetyt perunaveneet – Kokeile ja et tule pettymään
- Mehukas ja maukas grillattu ananas – Tällä ohjeella tulee täydellistä
- Tee herkullinen varhaiskaalisalaatti grilliruoan kaveriksi
- Mies, juo joka päivä kupillinen tätä juomaa – erektiosta tulee isompi ja parempi
- 3 helppoa kikkaa, jotka saavat hampaasi näyttämään valkoisemmilta
- Tämä vihannes auttaa ampiaisen piston aiheuttamaan jomottavaan kipuun
- Oletko jo kokeillut raejuustojäätelöä? Tämä proteiinipommi valloittaa kesäherkuttelijat!
- Tämä herkullinen brasilialainen limonadi valmistuu muutamassa minuutissa
- Suolan avulla sain paistinpannuun taas tarttumattoman pinnan – näin tein sen
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä