Suomen vanhin ravintola lopettaa toimintansa
Suomen vanhin ravintola on Turussa Aurajoen rannassa toimiva Pinella. Nyt sen nettisivuilla on julkaistu tiedote, jossa se kertoo lopettavan toimintansa 25.9 lauantaina.
Kyseinen ravintola on toiminut samassa paikassa jo vuodesta 1848 lähtien. Ravintola kiittää kaikkia asiakkaita haikein mielin ketkä ovat saaneet nauttia ravintolan antimista vuosien varrella.
Tyhjäksi tila ei kuitenkaan jää sillä huippu suosittu pizzeriaketju Via Tribunali avaa ovensa Pinellan entisissä tiloissa. Se on ensimmäinen Turkuun avattava Via Tribunali, jota ollaan toivottu sinne jo pitkään.
Via Tribunali on tunnettu erittäin laadukkaista italialaisista pizzoistaan ja jopa Unesco lisäsi kyseisen pizzerian pizzat maailmanperintökohde listalleen vuonna 2017.
Jaa uutinen ystävillesi!
LUE MYÖS:
- Porkkalatahna on varsinainen joulupöydän yllättäjä – maku muistuttaa hämmästyttävän paljon kylmäsavulohta
- Älä sivuuta tätä muutosta jalkapohjassa – hyvissä ajoin hoidettuna vältyt turhilta vaivoilta
- Tätä kakkua on leivottu itsenäisyyspäiväksi jo kolmena vuotena – ja niin tehdään myös tänä vuonna
- 5 suorastaan terveellistä herkkua, jotka löytyvät suomalaisesta joulupöydästä
- Kolme syytä, miksi sinunkin kannattaa lisätä kananmunaa kaurapuuroon
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- 7 asiaa, joihin tiskiaine ei todellakaan sovi – seuraukset voivat olla ikäviä ja kalliita
- Tämän takia moni sujauttaa saippuan lakanan alle – helpottaa yleiseen vaivaan
- Tee tämä suodatinpussille, niin kahvi maistuu heti paremmalta – tällä kertaa kyse ei ole taittelusta
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona