Suomalaisilla sitkeä harhaluulo: tätä marjaa vältellään aivan suotta
Vähän tunnettu juolukka on todellinen luonnon supermarja
Olin pitkään siinä uskossa, että tätä mustikkaa muistuttavaa marjaa pitäisi vältellä. Jostain syystä näin minulle oli jo pienenä lapsena opetettu, ja siinä uskossa pysytty. Yllätyksekseni kuulin hiljattain, että juolukat ovatkin täysin turvallisia. Asian varmistaa vielä Myrkytystietokeskus.
Juolukka on tuttu, mutta usein ohitettu luonnonmarja
Juolukka (Vaccinium uliginosum) kuuluu mustikan sukuun ja sitä kasvaa yleisesti erityisesti Kainuussa ja Lapissa. Marja muistuttaa ulkonäöltään mustikkaa, mutta on hieman kookkaampi ja sen pinta on vaaleamman sininen ja vahamainen.
Juolukan maku on mieto, sillä siitä puuttuu voimakas hapokkuus ja makeus. Kenties myös siksi se on jäänyt vähemmälle huomiolle verrattuna esimerkiksi mustikkaan tai puolukkaan.
Tätä marjaa voit käyttä ihan samaan tapaan, kuin muitakin marjoja: puuroihin, kiisseleihin, mehuihin, hilloksi jne.
Yksi juolukan erikoisista piirteistä on se, että vaikka juolukka muistuttaa väriltäänkin mustikkaa, se ei kuitenkaan värjää sotkia tai vaatteita.
Vanhoja uskomuksia ja vähäinen tunnettavuus
Juolukan maineeseen on vaikuttanut vanha uskomus sen myrkyllisyydestä. Jopa nimenmuunnokset kuten ”juopukka” tai ”juovukka” ovat viitanneet päänsärkyyn, jota marjan on sanottu aiheuttavan suurina määrin. Tieteellinen näyttö tästä kuitenkin puuttuu.
Myös ravintoarvot ja terveyshyödyt yllättävät
Juolukka sisältää runsaasti C-vitamiinia sekä kivennäis- ja hivenaineita. Erityisesti sen antioksidanttipitoisuus on korkea. Kuopion yliopiston tutkimuksen mukaan juolukka sisältää kversetiiniä noin 16 mg / 100 g tuoreita marjoja, joka on enemmän kuin puolukassa tai karpalossa.
Tiedätkö jonkun, joka luulee edelleen juolukoita myrkyllisiksi? Jaa tämä tieto myös hänelle!
Lähde: Martat
LUE MYÖS:
- Viisi erikoisinta suomalaista joulutapaa – teetkö sinä näistä kaikki?
- Joulupitsa — herkullinen tapa tuoda joulun maut pitsapohjalle
- Piparikahvi — joulukuun maukas juomatrendi
- Suolakurkku dippi hurmaa helppoudellaan
- Ällistyin tästä Marttojen vinkistä: Palanut puurokattila puhtaaksi helposti
- Pasta kypsyy jopa minuutissa, kun teet tämän ennen keittämistä
- Jos pidät raa’asta piparitaikinasta, tämä juustokakku on varmasti sinun makuun
- Näin teet tavallisesta suodatinkahvista huomattavasti paremman makuista
- Loppuiko leivinjauhe yllättäen? Tämä kikka toimii hätätapauksessa
- Kinkun kanssa sopii muukin kuin sinappi – perinteinen kastikeresepti, jolla et voi epäonnistua
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Testasin eri lenkkiä makkaraperunoihin – ja tästä tuli meidän uusi suosikki
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman