Sekoita kaksi raaka-ainetta ja laita herkku jääkaappiin — lopputulos saa sosiaalisen median villiintymään
Kukapa ei nauttisi taivaallisesta suklaajälkiruoasta, jonka tekemiseen tarvitaan vain pari raaka-ainetta?
Näiden herkullisten tryffelien valmistaminen ei voisi olla yksinkertaisempaa. Tarvitset vain makeutettua tiivistemaitoa ja kaakaojauhetta!
Näitä kahta ainetta sekoittamalla saadaan herkullinen tahna, joka laitetaan kovettumaan hetkeksi jääkaappiin. Tämän jälkeen voitkin leikata tahnasta neliöitä tai muotoilla niistä palloja.
Seuraa alta näitä yksinkertaisia ohjeita ja yllätä perheesi tai ystäväsi pikaisella suklaaherkulla!’
Tarvitset:
- 2.5 dl makeutettua maitotiivistettä
- 2.5 dl kaakaojauhetta
Tee näin:
- Kaada maitotiiviste kattilaan ja aseta liedelle keskilämpötilaan. Sekoita jatkuvasti, kunnes se alkaa kevyesti kuplimaan.
- Kaada lämmin maitotiiviste kulhoon ja lisää joukkoon kaakaojauhetta vähän kerrallaan sekoittaen siivilän läpi.
- Sekoittaessasi taikinan tulisi muuttua tahmaiseksi.
- Aseta valmis seos kelmulla suojattuun astiaan ja painele se tasaiseksi lastalla.
- Asettele kelmukerros myös tasaisen seoksen päälle ja aseta jääkaappiin jäähtymään noin kahdeksi tunniksi.
- Laita jäähtynyt seos leikkuulaudalle, poista kelmut ja leikkaa pieniksi paloiksi.
- Ripottele lopuksi päälle kaakaojauhetta.
Tuliko mieleesi ystävä, joka ei voi vastustaa sulkaisia herkkuja? Vinkkaa hänelle tämä helppo ja nopea resepti.
LUE MYÖS:
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Kahvipavusta voi kasvattaa kauniin huonekasvin – perinteinen kaupan papu ei kuitenkaan kelpaa
- Kääri limen siemen kosteaan talouspaperiin – näin kasvatat siitä kauniin huonekasvin
- Tiskikoneen ylä- ja alakoriin kuuluvat eri astiat – katso, täytätkö koneen oikein
- Ulkomailla tätä supermarjaa osataan arvostaa – Suomessa sato jätetään usein linnuille
- Teen kuivahtaneista leivistä ”makaronilaatikkoa” – kuulostaa oudolta, mutta toimii
- Rikotko munat aina kulhon reunaa vasten? Kokeile ensi kerralla tätä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle