Ruoan hinta on noussut poikkeuksellisen nopeasti toukokuussa – näkyy etenkin näissä tuotteissa
Ruoan hinta on noussut Suomessa tasaiseen tahtiin viime vuoden lopusta lähtien. Mutta erityisen paljon nousua hintoihin on tullut nyt kuluneen kuukauden aikana. Hinnannousu on vaikuttanut moniin suomalaisten suosimiin tuotteisiin. On ennustettu, että ruoan hinta nousee tänä vuonna peräti 10%, näin on ennustanut Luonnonvarakeskus Luke.
Näihin tuotteisiin hinnan nousu painottuu
Luke arvioi, että hinnan nousu koskee todennäköisesti eniten seuraavia elintarvikkeita. Todennäköisesti hinta pompsahtaa viljapohjaisissa tuotteissa, kuten leivässä ja muissa leipomotuotteissa, sekä sian- ja siipikarjan lihassa ja kananmunissa. Syynä näiden lihatuotteiden kallistumiseen on viljarehun kohonnut hinta.
Hinnan nousu näkyy loppuvuonna myös liha-, kananmuna- ja maitotuotteissa koko Euroopassa kohonneen kysynnän ja niukan tarjonnan vuoksi. Naudanliha on nyt jo kallistunut 9 % vuodessa, mutta se tulee kohoamaan entisestään.
Aiheesta uutisoi ensin HS.fi
Kasvisruoan lisääminen ruokavalioon kannattaa viimeistään nyt, jos kauppalaskut hirvittää!
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Tee karmivan upeat halloween-kananmunat aamiaispöytään
- Istuta kevään kukkaloisto nyt – Kattava opas kukkasipulien istutukseen
- Heräätkö väsyneenä, vaikka nukuit riittävästi? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku