Ranskassa kielletään vihannesten pakkaaminen muoviin – Suomessa ajatellaan toisin
Muovin määrää pyritään kontrolloimaan ympäri maailmaa, koska se päätyy usein meriin ja luontoon.
Ensi vuoden alussa Ranska kieltä kokonaan muovin käytön vihannesten pakkaamisessa. Meillä Suomessa esimerkiksi kurkut löytyvät aina muoviin pakattuina kauppojen hyllyiltä.
Meillä ajatellaan, että kurkut on järkevää pakata tiiviiseen muoviin niiden säilyvyyden vuoksi. Kun ruokahävikkiä tämän vuoksi syntyy vähemmän niin myös ilmasto kiittää.
Muovia pyritään meillä kierrättämään mahdollisimman paljon ja esimerkiksi Valion käyttämästä juustojen muoveista jo puolet on kierrätysmuovia.
Asiantuntijoiden mukaan asian ratkaiseminen ei ole yksinkertaista ja siihen tarvitaan kolmea keinoa: kierrätystä, vähentämistä ja korvaamista.
Jaa uutinen kavereillesi!
Lähde: Maaseuduntulevaisuus / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Taateleita kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna – 8 hyvää syytä pitää niitä aina kaapissa
- Kokeile puolukkakastiketta riistan kaveriksi – yllättävän toimiva vaihtoehto perinteiselle hillolle
- Mummo lisäsi shampoon sekaan aina hieman suolaa – auttaa hiuksia monella eri tavalla
- Tiinan valkosipulisinappi kruunaa joulupöydän – varaa aineksia heti kaksinkertainen määrä
- Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla
- ”Paras ja helpoin marinoitu punasipuli ikinä” – ja kyllä, resepti piti sanansa
- 12 näppärää ideaa suodatinpussien käyttöön – keksitkö vielä lisää?
- Kaveri neuvoi lisäämään mustapippuria pesukoneeseen – täytyy sanoa, että olin yllättynyt
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman