Pizzan historia parissa minuutissa kerrottuna
Pizzasta on tullut globalisaation myötä luultavasti maailman yleisin ruokalaji, mutta mistä tuo pyöreä herkku oikeastaan on alunperin lähtöisin? BuzzFeed selvitti ja kertoo pizzan tarinan oheisella videolla! Videon loppupuoli tosin on varsin Amerikka-keskeinen. Alla pääpointit suomennettuina.
- Välimeren alueen asukkaat ovat päällystäneet rieska-tyyppisiä leipiään taateleilla, öljyllä, juustolla ja yrteillä jo noin vuodesta 500 eaa.
- 1500-luvulla Napoliin tulleet kreikkalaiset uudisasukkaat söivät rieskansa tomaatti-, juusto-, oliivi- ja valkosipulipäällisin.
- 1700-luvulle tultaessa Napolissa paistettiin jo jossain määrin nykyisen kaltaisia pizzoja
- Vuonna 1830 perustettiin tiettävästi maailman ensimmäinen pizzeria Napolissa, nimeltään Antica Pizzeria Port’Alba. Kyseinen pizzeria on edelleen olemassa.
- Port’Alban ensimmäisen menun pizzat olivat: Marinara – tomaattia, valkosipulia, oliiviöljyä ja oreganoa sekä Margarita – mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa. Margarita sai nimensä Italian silloiselta kuningattarelta, joka kävi Napolissa maistamassa kyseistä pizzaa ja piti siitä. Näin pizzasta tuli suosittu ruokalaji ympäri Italiaa.
- Samaan aikaan Yhdysvalloissa italialaismaahanmuuttajat tekivät ja myivät pizzoja ja tomaattipiirakoita.
- Yhdysvaltain ensimmäinen pizzeria avasi ovensa vuonna 1905 Manhattanilla. Pizzerian nimi oli Lombardi’s.
- Toisen maailmansodan jälkeen pizzat yleistyvät ympäri Yhdysvaltoja, ilmeisesti koska jenkkisotilaat olivat päässeet pizzan makuun Italiassa taistellessaan.
- 1943 syntyi ”deep dish pizza” Pizzeria Unossa.
- 1950-luvulla pizzaketjuja alkoi ilmestyä ympäri Yhdysvaltoja – tämä edesauttoi pizzan leviämistä muuallekin maailmalle.
- Ensimmäinen pakastepizza tuotiin markkinoille v. 1957.
- Pahvinen pizzalaatikko kehitettiin 1960-luvun lopulla.
- V. 1968 tuotiin markkinoille ”pizzarullat”.
- 1985 ”baagelipizzat”
- Erilaisia pizzoja on aikojen saatossa keksitty vaikka millaisia, mutta klassikko säilyy: Margarita on edelleen suosittu peruspizza.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin pidät koirasi turvassa jouluna – vältä nämä herkulliset mutta vaaralliset houkutukset
- Älä vain heitä kinkun paistorasvaa hukkaan – mummo opetti tämän jo aikanaan
- Kinkun nahasta valmistuu herkulliset sipsit illan naposteluhetkiin
- Älä anna vatsavaivojen pilata joulua: 3 helppoa vinkkiä
- Riisipuuron jämistä tehty kakku oli aikanaan mummon joulupöydän salainen herkku
- Älä kaavi jouluruokien tähteitä tänä vuonna kompostiin – katso ideat jälkiruoista pääruokiin
- Kesän suosikkijälkkäri toimii ihanasti myös talvella – hyödynnä sesongin maut
- Näin vältät ruokamyrkytyksen ja nautit joulukattauksista turvallisesti
- Mikä on paras aika päivästä talvikävelylle? Lue lääkärien vinkit
- Karjalanpaisti, joka katoaa padasta – joulun varmin hitti
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku