Onko banaanissasi näitä jälkiä? Heitä se roskiin välittömästi ja ilmoita asiasta kauppiaalle
Banaani on nopea ja hyvä energianlähde – ei olekaan ihme että niitä löytyy lähes jokaisen keittiöstä.
Banaanit ovat herkullisia ja niitä voi käyttää myös ruoanlaitossa – erityisesti leivonnassa. Harva kuitenkaan tiesi että banaanit voivat kantaa mukanaan jotain ällöttävää. Osa banaaneista voi olla jopa niin haitallisia terveydelle että niitä nauttinut henkilö joutuu sairaalaan, Bright Side kirjoittaa.
Tässä on kuva banaanista, joka sinun tulisi heittää välittömästi roskiin (kiinnitä huomiota valkoisiin läikkiin).

Mikä voisi olla niin vaarallista?
Ensimmäinen banaanin aiheuttama sairastuminen sattui vuonna 2013, kun 29-vuotias brittinainen oli ostanut kaupasta muutaman banaanin. Yhdessä banaanissa oli valkoisia läikkiä, mutta nainen luuli jälkiä vain kuoressa olevaksi homeeksi, joten hän päätti syödä hedelmän.
Nainen alkoi kuorimaan banaania ja järkyttyi
Brittinainen kuori banaania ja huomasi, kuinka sen sisältä tuli kymmeniä hämähäkkejä – samalla hän huomasi että niitä oli lattialla sekä pöydällä. Nainen vei kiiruhti takaisin kauppaan, jossa hän aikoi valittaa ja vaatia rahansa takaisin. Hän soitti myös tuholaistorjujalle, joka tuli hoitamaan kotona vapaana kävelleet hämähäkit.

Painajainen ei kuitenkaan loppunut tähän
Tuholaistorjuja kertoi että hämähäkit olivat brasilianvaeltajahämähäkkejä – ne kuuluvat maailman myrkyllisimpiin hämähäkkeihin. Brasilianvaeltajahämähäkkien myrkky on jopa 30 kertaa vahvempaa kuin kalkkarokäärmeellä. Kyseisen lajin hämähäkit viihtyvät hyvin banaanitertuissa ja tekevät niihin pesiä – tämä selittää samalla miksi brittinaisen banaanin sisällä oli ollut hämähäkkejä.

Evakkoon kodista
Brittinainen ja hänen perheensä joutuivat jättämään kodin perusteellisen tarkastuksen ajaksi. Tuholaistorjujat kävivät huolellisesti läpi koko asunnon varmistaakseen ettei hämähäkkejä ollut jäänyt mihinkään. Onneksi kukaan perheenjäsenistä ei saanut kuitenkaan puremaa.
Kyseessä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tällainen tapaus todettiin. Vuotta myöhemmin Iso-Britanniasta kotoisin oleva kahden lapsen isä oli ostanut banaaneja kaupasta ja laittanut ne hedelmäkulhoon. Päivää myöhemmin hän oli huomannut että koko keittiötaso ja muut hedelmät olivat täynnä hämähäkkejä.
Isä oli hälyttänyt paikalle tuholaistorjujan, joka oli jälleen kerran tunnistanut lajin ja käskenyt perhettä poistumaan talosta torjunnan ajaksi.

Suomessa ei ole tiettävästi sattunut tällaisia tapauksia. Potentiaalisesta vaarasta on kuitenkin hyvä olla tietoinen, mikäli se sattuu omalle kohdalle.
Kuinka sinä reagoisit, jos huomaisit banaanissa valkoisia jälkiä? Olisin itse luultavasti luullut sitä homeeksi ja kuorinut banaanin huoletta.
Jaa uutinen Facebookissa, jotta ihmiset jättävät valkoiset banaanit ruokakauppaan ja ilmoittavat niistä henkilökunnalle!
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Tee karmivan upeat halloween-kananmunat aamiaispöytään
- Istuta kevään kukkaloisto nyt – Kattava opas kukkasipulien istutukseen
- Heräätkö väsyneenä, vaikka nukuit riittävästi? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku