Näin valmistat herkullisen soijabolognesen – Kikka piilee soijan oikeanlaisessa käsittelyssä
Mikä on hyvän arkiruuan ensimmäinen kriteeri? Sen täytyy valmistua nopeasti.
Soijarouheen saa maistumaan todella hyvältä kun sen valmistaa seuraavalla tavalla.
Eli lisää rouhe pannulle kuivana öljyn, mausteiden ja kuullotetun sipulin kanssa. Kun rouhe on ehtinyt hetken paistua lisää pannulle kasvislientä sitä tahtia kun soija imee nestettä itseensä.
Tällä vinkillä viet soijabolognesesi seuraavalle tasolle. Kokeile vaikka itse tällä ohjeella.
Näitä tarvitset:
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 ruukku basilikaa
1½ tl fenkolinsiemeniä
1 tl savupaprikajauhetta
3 rkl oliiviöljyä
2 dl tummaa soijarouhetta
1½ dl vahvaa kasvislientä
2 tlk (á 400 g) laadukasta tomaattimurskaa
noin 1 dl vettä
1 rkl tomaattisosetta
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl sokeria tai vaaleaa siirappia
mustapippuria myllystä
suolaa
Näin valmistat:
Kuori ja silppua sipuli. Hienonna valkosipulinkynnet. Irrota basilikasta lehdet ja silppua ne kevyesti. Hienonna basilikan varret. Murskaa fenkolinsiemenet kevyesti morttelissa.
Kuumenna iso paistinpannu ja lisää sille öljy, fenkolinsiemenet ja savupaprikajauhe. Kuullota hetki, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua. Lisää sitten pannulle sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota, kunnes ne ovat pehmenneet.
Mittaa pannulle kuiva soijarouhe ja paista sitä pannulla 1–2 minuuttia. Lisää sitten pannulle noin ⅓ kasvisliemestä ja paista, kunnes neste on imeytynyt. Jatka nesteen lisäämistä muutamassa erässä paistaen soijarouhe kuivaksi nesteen lisäämisen välillä.
Kun kaikki kasvisliemi on imeytynyt soijarouheeseen, lisää pannulle tomaattimurska. Huuhtele tölkit vedellä ja kaada vesi pannulle. Lisää vielä tomaattisose, balsamiviinietikka, sokeri ja silputut basilikan varret. Hauduttele kastiketta noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää kastikkeen joukkoon lopuksi mustapippuri ja silputtu basilika. Tarkista suola.
Jaa tämä loistava vinkki ja resepti kavereillesi!
Lähde: IS / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- 7 asiaa, joihin tiskiaine ei todellakaan sovi – seuraukset voivat olla ikäviä ja kalliita
- Tämän takia moni sujauttaa saippuan lakanan alle – helpottaa yleiseen vaivaan
- Tee tämä suodatinpussille, niin kahvi maistuu heti paremmalta – tällä kertaa kyse ei ole taittelusta
- Tämä keittiöväline on aliarvostettu – miksi käytämme sitä vain yhteen asiaan?
- Uskomaton appelsiinikikka: kynttilä syntyy kahdessa minuutissa
- Viisi erikoisinta suomalaista joulutapaa – teetkö sinä näistä kaikki?
- Joulupitsa — herkullinen tapa tuoda joulun maut pitsapohjalle
- Piparikahvi — joulukuun maukas juomatrendi
- Suolakurkku dippi hurmaa helppoudellaan
- Ällistyin tästä Marttojen vinkistä: Palanut puurokattila puhtaaksi helposti
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona