Leivo äidille lahjaksi kauniita ja herkullisia kukkasia
Äitienpäivä lähestyy, ja usein lahjaksi halutaan antaa jotain pientä mutta ajatuksella tehtyä. Itse leivotut herkut ovat helppo ja toimiva valinta. Näissä leivonnaisissa taikina muotoillaan yksinkertaisesti kauniiksi kukiksi, jotka täytetään hillolla tai tahnalla.
Kukkaleivonnaiset
Ainesosat
(noin 20 kpl)
- 100 g margariinia tai voita
- 1 dl sokeria
- 1 muna (puolet käytetään)
- 1,5 dl perunajauhoja
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 0,3 tl soodaa
- 1 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
- Tomusokeria
Täyte:
- Tyrni- tai sitruunatahnaa tai marjahilloa
Koristeeksi:
- Lakritsaa
Ohje
Vaihe 1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi. Riko kananmuna kuppiin, sekoita rakenne rikki ja lisää siitä puolet taikinaan.
Vaihe 2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa noin tunnin ajan.
Vaihe 3. Kauli taikinasta noin puolen sentin paksuinen levy. Ota piparkakkumuotilla paloja ja painele ne minimuffinivuokiin kukkien muotoon. Paista 200-asteessa 6–8 minuuttia, kunnes kukat ovat vaalean kullanruskeita.
Vaihe 4. Anna jäähtyä, irrota varovasti vuoista ja ripottele päälle tomusokeria. Täytä keskusta hillolla tai tahnalla ja viimeistele lakritsikoristeella.
Nämä syötävät kukat tuovat varmasti leveän hymyn äidin kasvoille!
Resepti: Martat
Lue myös:
- Valmista tämä ruokaisa pastasalaatti hetkessä – Katoaa parempiin suihin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Kuori klementiinit ja kaada päälle taikinaa – lopputulos ihastuttaa
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus
- Levitä jauheliha leivinpaperille ja lisää päälle täytteet – sitten vain rullalle ja leikkaa kiekoiksi