Laita varhaiskaali pannulle – lopputuloksena herkullinen kasvislisäke
Kun kaipaat vaihtelua lisäkkeille, niin tässä on oivallinen kasvisvaihtoehto. Varhaiskaalit ovat nyt sesongissa ja ne maistuvat normaalia kaalia hieman makeammille. Paistettu varhaiskaali sopii mainiosti lisäkkeeksi esimerkiksi liharuokien kanssa tai grilliherkkujen kyljeen. Testaa!
Ainekset:
Tomaattinen pannukaali
Tarvitset
- 1 iso varhaiskaali
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 rkl + 0,5 dl oliiviöljyä
- 1 rkl tomaattipyreetä
- 1 tl kuminansiemeniä
- 1 tl jauhettua korianteria
- ½ tl chilihiutaleita
- 1 tl suolaa
Lisäksi
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 1 ruukku tilliä
Valmista näin:
- Leikkaa kaali kahdeksaksi lohkoksi, niin että kanta pitää lohkot koossa. Hienonna valkosipulinkynnet.
- Kuumenna uuni 225 asteeseen. Lisää öljyä uuninkestävälle paistinpannulle ja ruskista kaalilohkot kummaltakin puolelta. Ota kaalit pannusta ja lisää pannuun ½ dl öljyä, valkosipulit, tomaattipyree ja ja muut mausteet paitsi suola. Paista pari minuuttia, jotta maut irtoavat kunnolla.
- Laita kaalit mausteseokseen pannulle. Ripottele kaalien päälle suolaa ja nostele kastiketta pannusta tasaisesti kaalien päälle. Laita pannu uuniin noin 15 minuutiksi.
- Lusikoi jogurttia kuumille kaalilohkoille ja ripottele päälle tuoretta tilliä tai muita yrttejä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä