Joudutko käymään öisin pissalla? Tämän neuvon avulla voit nukkua ilman vessakäyntejä
Moni joutuu heräämään keskellä yötä käydäkseen vessassa kovan pissahädän vuoksi – ja sänkyyn palatessa uni ei enää tunnu maistuvan.
Osa ihmisistä joutuu käymään vessassa jopa useampia kertoja yön aikana ja tämä voi tietenkin vaikuttaa suuresti seuraavan päivän vireystilaan. Ongelma voi johtua monista eri tekijöistä. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään hajua siitä, että syy yölliseen pissahätään saattaa löytyä ruokavaliosta. Japanilaisen tutkimuksen mukaan ruokavalio vaikuttaa rakon toimintaan öisin. Ongelmaa, jossa ihminen herää useita kertoja öisin käydäkseen pissalla kutsutaan nokturiaksi. Nokturian yleisyys kasvaa vanhempien ikäluokkien keskuudessa. Muun muassa diabetes, yliaktiivinen rakko ja jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa nokturiaa – tai sitten vain se, että juot liikaa vettä tai teetä ennen nukkumaanmenoa. Nagasakin yliopistossa tehty tutkimus paljasti kuitenkin että syy voi löytyä ruokavaliosta – tarkemmin ottaen suolasta.
Suola aiheuttaa yöllisen pissahädän
Tutkijat epäilivät että suola voisi aiheuttaa pissahätää, jonka vuoksi he tekivät tutkimuksen. Tutkimukseen osallistui 223 henkilöä, joita pyydettiin vähentämään suolan määrää noin 20 prosentilla samaan aikaan, kun tutkijat mittasivat tuloksia. Kävi ilmi että vessassa käyntien määrä laski tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden keskuudessa 2,3 kerrasta / yö vain 1,4 kertaan / yö. Tutkimuksen aikana 98 ihmistä pyydettiin lisäämään suolan määrää ruokavaliossa ja tulokset olivat päinvastaiset. Suolaa ruokavaliossa lisänneiden henkilöiden vessassa käyntien määrä kasvoi 2,3 kerrasta 2,7 kertaan.
Tutkimus osoitti että pieni muutos ruokavaliossa ja suolan määrässä voi vaikuttaa ongelmaan merkittävästi.
”Nokturia on suuri ongelma monille ihmisille, erityisesti vanhemmille henkilöille”, Matsuo Tomohiro kertoo Telegraph-uutisille ja jatkaa:
”Tulokset osoittavat että pieni muutos voi vaikuttaa suuresti monien ihmisten elämänlaatuun.”
Suolan vähentäminen on helppoa
Ja parasta kaikesta – suolan vähentäminen on todella helppoa. Suolan voi osittain korvata valkosipulilla ja inkiväärillä. Suolan vähentämisen yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota kaliumiin, jota saa myös banaaneista, pavuista, jogurtista ja perunoista. Jokaisen kannattaa kuitenkin keskustella lääkärin kanssa ennen kuin suurempia muutoksia ruokavaliossa.
Tunnen muutaman vanhemman sukulaisen, joilla on ollut ongelmia yöllisen pissahädän kanssa. On kuitenkin ilahduttavaa kuulla että näin yksinkertainen muutos ruokavaliossa voi parantaa joiden ihmisten elämänlaatua suuresti!
Jaa vinkki Facebookissa ja ystäväsi kiittävät sinua!
Lähde: newsner.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Tämä resepti tuli vastaan yhä uudelleen – lopulta oli pakko kokeilla
- Ripottele tätä sohvalle ennen nukkumaanmenoa – aamulla huomaat eron
- Leivo kaurasta ja raejuustosta herkullinen ja terveellinen mustikka-juustokakku
- Paistetut nuudelit – Yhtä hyvää kuin Thai-ravintolassa
- Osta mämmiä pakastimeen – tätä törkeän hyvää jälkkäriä haluat syödä myös kesällä
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit