Kananmuna jätti maanviljelijän sanattomaksi – sisäpuolelta tehty löytö hämmästytti jopa tutkijat
On mieletöntä, kuinka luontoäiti yllättää meidät aina uudelleen ja uudelleen!
Tällä kertaa valtava kananmuna on herättänyt yllättyneitä reaktioita ja saanut tutkijat raapimaan päätään.
Tämä ei sinänsä ole ihme, koska kananmuna oli valtava ja sisälsi Kinder-munaa muistuttavan yllätyksen.
Scott Stockman on Stockman’s Eggs -perheyrityksen omistaja ja hän toimittaa tuoreita kananmunia ruokakauppoihin ympäri Australiaa.
Scott julkaisi kuvan ennennäkemättömän suuresta kananmunasta, jonka yksi hänen työntekijöistään oli löytänyt.
Tavallisten kananmunien joukosta oli löytynyt kananmuna, joka oli yli puolet muita suurempi. Muna painoi 176 grammaa, eli lähes kolme kertaa enemmän kuin tavallinen kananmuna.
Mitä munan sisältä löytyi?
Suuren kananmunan sisällä oli toinen kananmuna. Tällainen tapaus syntyy silloin, kun epäkehittynyt muna siirtyy takaisin kanan sisälle ja sen ympärille muodostuu uusi muna. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia.
Ällistyttävä löytö levisi nopeasti internetin ihmeellisessä maailmassa ja myös tutkijat olivat kiinnostuneita kananmunasta otetuista valokuvista.
”En biologisesta näkökulmasta katsottuna ymmärrä, miksi pienempi muna ei koskaan tullut ulos, se on todella erikoista”, professori Raf Freire kertoo ABC Newsille.
Scott Stockman on yhtä yllättynyt kuin tutkijat
”Tämä on yksinkertaisesti uskomatonta – kaksi täydellistä kananmunaa yhteen sulautuneena”, Scott kertoo ABC Newsille.
Aika uskomatonta, eikö vain? Jaa uutinen Facebookissa, jos et ole aikaisemmin kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta.
LUE MYÖS:
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Kokeile marinoida keitetyt munat – valitse neljästä mausta mieluisin
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin

