Kahdeksan yllättävää ruokaa ja tottumusta, jotka pilaavat aivosi
Tietyt ruoat ja tottumukset edistävät aivoterveyttä, tietyt eivät.
Tässä kahdeksan tottumusta ja ruokaa jotka voivat saattaa aivosi rappiolle.Huonoimmat ruoat aivoillesi:
1. Kananmunan valkuainen
Syötkö kananmunista vain niiden valkuaiset? Vaikka valkuainen on hyvä proteiininlähde, niin keltuaista ei silti kannata jättää syömätä. Aivosi nimttäin taritsevat keltuaisessa olevaa koliinia. Riittävän koliininsaannin on todettu ehkäisevän monia aivojen rappeutumiseen liittyviä ongelmia. Syö siis kananmunat kokonaisina – katso täältä kananmunaniksejä ja -herkkuja.2. Tonnikala
Tonnikala on hyvä omega-3-rasvahappojen lähde, mutta valitettavasti se sisältää usein myös paljon elohopeaa. Elimistöön kertyessään elohopea vaikuttaa myös aivojen terveyteen. Verenkierrossa olevan elohopeamäärän on todettu olevan yhteydessä huonompaan kognitiiviseen suorituskykyyn. Esimerkiksi lohi on parempi kalalaji – katso täältä lohiherkkuja.3. Mikropopcorn
Vältä etenkin mikropoppareita, joiden raaka-aineluettelossa esiintyy sana ”osittain kovetetut kasvirasvat”, sillä ne voivat kieliä transrasvoista. Transrasvat aiheuttavat tulehdusta ja vahingoittavat aivojesi verisuonia. Katso täältä miten valmistat terveellisempiä popcorneja.4. Keksit ja sipsit
Keksit ja sipsit eivät tarjoa kehollesi muuta kuin nopeita hiilihydraatteja ja tyydyttyneitä rasvoja. Yhdessä nämä yhdisteet laskevat aivojesi toimintakykyä ja saavat sinut väsyneeksi.5. Alkoholi
Alkoholin läsnäolo tällä listalla ei liene kenellekään yllätys. Lue täältä yhdeksän syytä miksi alkoholin juomisen lopettaminen kannattaa – aivosolujen terveyden lisäksi.Epäterveellisimmät tottumukset aivojesi kannalta:
6. Unenpuute
Alkoholi ei ole ainoa asia joka tuhoaa aivosoluja. Pennsylvanian yliopiston tutkimuksen mukaan pitkät unettomuusjaksot voivat tuhota aivosoluja samaan tapaan kuin viinakin.7. Nestevajaus
Jos et juo riittävästi vettä, aivosi kärsivät. Aivot ovat jopa 75-prosenttisesti vettä, joten ne vaativat runsasta vesitankkausta pitkin päivää. Muista pitää vesipulloa aina mukanasi!8. Tupakointi
Tupakan tuhannet haitalliset kemikaalit häiritsevät myös aivojen toimintaa. Nikotiini ja tupakan muut karsinogeeniset kemikaalit kovettavat aivojen verisuonia ja vaurioittavat niitä monin tavoin. Tumppaa siis tupakka ja aivosikin kiittävät!Lähde: Men’s Health / Iltalehti
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Laitoin foliopallon kanafileen sisälle ennen kypsennystä – Katso lopputulos!
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä