Juustoinen maissiwrap – helppo ja rapea leivänkorvike 10 minuutissa
Kuva: Youtube/@gotuyemo_v_kayf
Täytteeksi sopii perinteiset leivänpäälliset, mutta myös esimerkiksi paistettu kana tai pesto.
Me suomalaiset syömme leipää melko paljon – aamupalaksi, ruoan kanssa, välipalaksi ja vielä iltapalaksikin. Ei siinä mitään, leipä on kyllä herkullista, kun päälle laittaa viipaleen saunapalvia ja juustoa. Itse kuitenkin kaipaan välillä oikeasti vaihtelua makuihin, ja vaikka kaupoista löytyy erilaisia leipiä kymmenittäin, tuntuvat ne kuitenkin melko samanlaisilta.
Sosiaalisen median ansiosta olen tutustunut erilaisiin kasviksista tehtyihin leivänkorvikkeisiin. Milloin niitä tehdään kesäkurpitsasta, porkkanasta, perunasta jne. Kuitenkin tästä maissiversiosta on tullut toistaiseksi suosikkini.
Ainesosat:
- 1 prk säilykemaissia
- 150 g juustoraastetta
Täytteeksi sopii esimerkiksi:
- tuorejuusto tai mikä tahansa lempikastikkeesi
- salaatti
- leikkele
- tomaatti
Ohje:
- Kaada maissipurkista neste pois ja levitä maissit leivinpaperilla vuoratulle pellille.
- Muotoile maissista esimerkiksi kulhon avulla neljä pyöreää levyä.
- Ripottele jokaisen päälle juustoraastetta.
- Paista 190 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja rapea.
- Täytä haluamillasi täytteillä ja nauti heti!
Kokeile jo tänään ja jaa kaverillekin tämä helppo herkkuvinkki!
LUE MYÖS:
- Tee rosolli tänä vuonna hieman eri tavalla – niin maukas, ettei rääppiäisiin jää lainkaan
- Kaalista syntyy älyttömän maukas pyree – ensimmäinen kaaliruoka, joka maistui lapsillekin
- Murenna piparit kulhon pohjalle ja lusikoi täytteet kerroksittain – joulun helpoin jälkiruoka
- 7 ruokaa, joista saat luonnollista apua hiustenlähdön ehkäisyyn
- Taateleita kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna – 8 hyvää syytä pitää niitä aina kaapissa
- Kokeile puolukkakastiketta riistan kaveriksi – yllättävän toimiva vaihtoehto perinteiselle hillolle
- Mummo lisäsi shampoon sekaan aina hieman suolaa – auttaa hiuksia monella eri tavalla
- Tiinan valkosipulisinappi kruunaa joulupöydän – varaa aineksia heti kaksinkertainen määrä
- Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa