Juo sitruunavettä 30 päivän ajan: Se saa aikaan hyviä muutoksia kehossasi

Haluatko karistaa ylimääräiset kilot ja parantaa terveyttäsi? BrightSiden toimittaja oli jo pitkään ollut huolissaan omasta painostaan, jonka vuoksi hän oli viime aikoina etsinyt tehokkaita menetelmiä painon pudottamiseen.
Eräänä päivänä hän törmäsi sitruunaveden terveydellisiin ominaisuuksiin, mutta suhtautui lupauksiin aluksi skeptisesti. Pienen kokeilun jälkeen toimittaja kertoo että hänen olemuksensa oli muuttunut täysin…
World’s Healthiest Foodsin mukaan vain 0,5 dl sitruunamehua sisältää 31% päivittäisestä C-vitamiinin saantisuosituksesta. Sitruuna sisältää myös foolihappoa, joka on hyväksi sydämellesi ja kaliumia, joka tasapainottaa verenpainetta.
Ei olekaan ihme että sitruunavettä kutsutaan yhdeksi parhaista kotitekoisista juomista.

Tässä toimittajan kuvailemia kokemuksia, joita hän huomasi juotuaan sitruunavettä 30 päivän ajan:
1. Ensimmäinen asia jonka huomasin oli se että ruoansulatukseni heräsi aamuisin heti sen jälkeen, kun olin nauttinut juomani!
2. Olin myös yllättynyt siitä kuinka paljon mielialani muuttui juoman jälkeen. Olin aikaisemmin todellinen yökukkuja, joka vihasi aamuja. Mutta 30 päivän kokeilun jälkeen, kaikki muuttui!
3. Ihoni oli paljon paremmassa kunnossa kahden viikon jälkeen. Ihoni ei koskaan ollut kamalassa kunnossa, mutta mustapäät ja finnit olivat vähentyneet merkittävästi.
4. Päivittäisen rutiinin myötä tunsin oloni kipeäksi vain kerran — mutta olo katosi nopeasti! Sitruunavesi raikasti myös hengitykseni, tämä oli ihanaa.
5. Suurin saavutukseni oli kuitenkin se että pudotin painoa. Painoni oli pudonnut 3 viikon jälkeen lähes 9 kiloa!
6. Muista juoda sitruunavesi pillin kautta ja huuhtele suusi jälkikäteen. Jos sinulla on ongelmia hampaiden kanssa, on parempi käväistä hammaslääkärissä ennen kuin kokeilet sitruunaveden juomista joka aamu.
7. Sitruunaveden sekaan voi lisätä kurkkua, joka sisältää paljon kaliumia.
8. Yksi henkilökohtaisista suosikeistani on lämmin sitruunavesi, jonka joukkoon lisätään hunajaa. Jos haluat kokeilla: keitä 2,4 dl vettä, purista joukkoon sitruunamehu ja lisää 2 tl hunajaa.
9. Sitruunan yhdistäminen mintun kanssa on myös hyvä idea.
10. Jos suurin tavoitteesi on pudottaa painoa, niin lisää sitruunaveden sekaan inkivääriä. Inkivääri ja sitruuna nopeuttavat merkittävästi aineenvaihduntaasi.
Ohessa mainitut muutokset ovat tietenkin henkilökohtaisia. En kuitenkaan voinut olla kiinnostumatta sitruunaveden vaikutuksista. Niksiä on kaiken lisäksi helppo kokeilla!
Katso oheinen video, jos kiinnostuit tästä uutisesta.
Sitruunavesi pitää flunssan loitolla ja auttaa kehoasi toimimaan optimaalisella tavalla.
Jaa tietoa eteenpäin, jotta ystäväsi pysyvät terveenä ikävän flunssakauden aikana!
- Taio paahtoleivästä upeat lohialkupalat – yllätät vieraasi näillä!
- Keväinen ja raikas sirtuunapiirakka valmistuu hetkessä
- Näin mandariini, satsuma ja klementiini eroavat toisistaan – totuus tulee yllätyksenä
- Laita kokista sumutinpulloon ja ruiskuta liuosta kasvien juurelle – näin se vaikuttaa
- Tästä syystä banaanin tertun varret kannattaa kääriä muovikelmuun – nerokas niksi!
- Mummoni ripotteli aina ruokasoodaa kasvien juurelle – tästä syystä se kannattaa
- Näin puhdistat kaikki maljakot ilman apuvälineitä – tarvitset vain 2 ainetta
- Nerokas niksi: Laita muutama jääpala yöpöydällesi – tämän vuoksi se kannattaa
- Miten tulla some-guruksi
- 4 superhelppoa tapaa tehdä tavallisesta salaatista parempaa
- Monet käyttävät foliota väärin – näin tiedät kumpaa puolta tulee käyttää
- Tämän vuoksi pyykinpesukoneeseen kannattaa laittaa 2 papiljottia – ratkaisee yleisen ongelman
- Mummoni säästi aina kaikki kahvinporot – nyt tajuan millainen nero hän oli
- Syö puolukoita vain ruokalusikallinen päivässä – 6 tapaa, jolla kehosi hyötyy.
- Harri Syrjäsen suosikkijälkkäri: ”Tätä söisin loppuelämäni”
- Levitä perunaviipaleet pellille ja paista puoli tuntia – lopputulos saa veden kielelle
- Tämä niksi saa kulahtaneet orkideat kukkimaan – tarvitset vain yhden tutun raaka-aineen
- Laita uuniin kaksi puolikasta sitruunaa – saat kokea mieluisan yllätyksen seuraavana aamuna
- Tämä 3 raaka-aineen jogurttikakku on ihana: Ei lisättyä sokeria eikä vehnäjauhoa
- Kuuluisa ranskalainen jogurttikakku sulaa suussa