Anopin tekemä raparperisima oli niin hyvää, että oli pakko pyytää resepti
Anoppini teki tänä vuonna juhannukseksi ensimmäistä kertaa raparperisimaa. Sitä maisteltiin jo hieman etukäteen, ja täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti. Tykkäsin simasta niin paljon, että laitoin oman satsin valmistumaan heti kotiin päästyäni.
Raparperisima
Ainesosat (4 litraa)
- 1 kg raparperia
- 4 l vettä
- 2 vaniljatankoa
- 4 tähtianista
- 6 dl sokeria
- herneenkokoinen pala tuorehiivaa
Ohje
Vaihe 1. Leikkaa raparperit paloiksi ja laita ne isoon kattilaan.
Vaihe 2. Lisää vesi, halkaistut vaniljatangot ja tähtianikset. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15 minuuttia.
Vaihe 3. Siivilöi raparperit ja mausteet pois nesteestä.
Vaihe 4.
Lisää sokeri ja sekoita, kunnes se on kokonaan liuennut.
Vaihe 5. Anna nesteen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva pieneen määrään nestettä ja lisää se sitten kattilaan. Sekoita hyvin.
Vaihe 6. Peitä kattila kannella ja anna siman tekeytyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
Vaihe 7. Lisää puhtaisiin pulloihin teelusikallinen sokeria jokaista litraa kohden. Kaada sima pulloihin ja sulje korkit kevyesti.
Vaihe 8. Siirrä pullot jääkaappiin noin viikoksi. Muista päästää välillä ylimääräisiä hiilihappoja ulos pulloista.
Meillä tätä tarjotaan viikon päästä lapseni rippijuhlissa. Nam!
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: Kinuskikissa
Lue myös:
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Tee karmivan upeat halloween-kananmunat aamiaispöytään
- Istuta kevään kukkaloisto nyt – Kattava opas kukkasipulien istutukseen
- Heräätkö väsyneenä, vaikka nukuit riittävästi? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku