Alkoholi ja raskaus – tämä on totuus turvarajoista
Moni raskaanaoleva tai raskaaksitulemista suunnitteleva pohtii suhdettaan alkoholiin aivan toisella tavalla kuin aiemmassa elämässään.
Tämä onkin varsin ymmärrettävää, sillä raskaanaolevan alkoholinkulutus ei aiheuta ongelmia vain juojalle itselleen: Mahdollisista haitoista joutuu kärsimään myös syntymätön lapsi. Kannattaako tuoreen äidin tai sellaiseksi tulemisesta haaveilevan sitten lopettaa alkoholinjuominen tyystin, vai sallitaanko pieni tissuttelu silloin tällöin? Suomen terveysviranomaisten vastaus kysymykseen on yksiselitteinen: Alkoholi tulisi jättää kokonaan. Esimerkiksi THL perustelee kantaansa sillä, että täysin turvallista käyttömäärää ei tiedetä. Alkoholin juominen tulisikin lopettaa hyvissä ajoin ennen todettua raskautta, koska sikiön kehitys käynnistyy jo ennen positiviisia raskaustestituloksia.Alkoholi siirtyy sikiön verenkiertoon siinä missä äidinkin
Raskaanaolevan äidin nauttima alkoholi kulkeutuu istukan läpi suoraan sikiön verenkiertoon, joten syntymätön lapsi osallistuu tahtomattaan äidin tissutteluun. Alkoholin vaikutus sikiön elimistöön riippuu monesta tekijästä, jotka ovat hyvin yksilöllisiä. Joka tapauksessa tiedetään, että raskaanaolevan äidin alkoholinkäyttö voi johtaa mm. sikiön epämuodostumiin ja lyhytkasvuisuuteen. Myös keskenmenojen riski kasvaa. Jos alkoholia on kaikesta huolimatta tullut epähuomiossa nautittua esimerkiksi raskauden alkuvaiheessa, niin syytä liialliseen itsensäruoskimiseen ei ole. Sikiön kehitys voi olla kaikesta huolimatta normaalia ja ennuste hyvä. Tärkeintä on kuitenkin lopettaa alkoholin juominen – sikiö hyötyy jokaisesta alkoholittomasta päivästä.Katso myös:
Lisää asiaa alkoholista ja terveydestä
Lähde: HUS, THLLUE MYÖS:
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla
- ”Paras ja helpoin marinoitu punasipuli ikinä” – ja kyllä, resepti piti sanansa
- 12 näppärää ideaa suodatinpussien käyttöön – keksitkö vielä lisää?
- Kaveri neuvoi lisäämään mustapippuria pesukoneeseen – täytyy sanoa, että olin yllättynyt
- Glögiä ei kannata lämmittää tietyn asteen yli – maku ja laatu kärsivät heti
- Patja kerää vuosien varrella enemmän likaa kuin arvaat – onneksi kaksi ainetta riittävät sen puhdistamiseen
- 5 syytä miksi graaviloheen kannattaa lisätä sokeria
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Suolaa ei kannata heittää ruokaan miten sattuu – oikea hetki ratkaisee maun
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman