Älä heitä luumun kiveä pois – näin kasvatat siitä kauniin kasvin
Kuva: Canva
Hedelmien ja vihannesten siemenistä voi kasvattaa ihania ja näyttäviä kasveja.
Luumut eivät ole pelkästään herkullisia, vaan ne tekevät myös hyvää kropalle. Ne ovat täynnä kuitua, C-vitamiinia ja antioksidantteja, ja monille ne ovat luonnollinen apu vatsan toiminnan tasapainottamiseen.
Usein ihmiset heittävät luumujen kivet pois, vaikka siitä voisi saada pidemmäksi aikaa iloa silmälle. Parhaimmassa tapauksessa saatat jonain päivänä saada myös omaa satoa – mikäli olosuhteet ovat siihen hyvät.
Näin kasvatat oman luumupuun siemenestä
- Ihan ensimmäisenä nauti herkullisen luumun mausta, ja säilytä sen sisältä paljastuva kivi.
- Riko kivi napauttamalla sitä kevyesti vasaralla tai vaikka tiputtamalla maahan. Sisältä paljastuu siemen.
- Laita siemen vesilasiin ja anna sen liota noin tunnin ajan.
- Kastele pala talouspaperia ja purista ylimääräinen vesi pois.
- Aseta siemen paperin päälle, ripottele päälle hiukan kanelia. Kääri paperi siemenen ympärille.
- Laita paketti muovipussiin ja vie jääkaappiin.
- Muutaman päivän kuluttua huomaat, että siemen alkaa itää.
- Istuta siemen multaan.
- Pidä multa kosteana ja anna taimen kasvaa rauhassa.
Muutaman viikon kuluttua sinulla voi olla oma pieni luumupuun alku! Ja jos kaikki menee nappiin, tämä pikku siemen saattaa jonain päivänä tuottaa sinulle ihan omia luumuja.
Kokeiletko tätä? Jos saat siemenen itämään, kerro meille ja jaa vinkkisi!
LUE MYÖS:
- Taateleita kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna – 8 hyvää syytä pitää niitä aina kaapissa
- Kokeile puolukkakastiketta riistan kaveriksi – yllättävän toimiva vaihtoehto perinteiselle hillolle
- Mummo lisäsi shampoon sekaan aina hieman suolaa – auttaa hiuksia monella eri tavalla
- Tiinan valkosipulisinappi kruunaa joulupöydän – varaa aineksia heti kaksinkertainen määrä
- Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla
- ”Paras ja helpoin marinoitu punasipuli ikinä” – ja kyllä, resepti piti sanansa
- 12 näppärää ideaa suodatinpussien käyttöön – keksitkö vielä lisää?
- Kaveri neuvoi lisäämään mustapippuria pesukoneeseen – täytyy sanoa, että olin yllättynyt
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa
- Isoäitini lisäsi sekametelisoppaan yhden ainesosan, joka tekee siitä vastustamattoman